Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Katarina Wennstam on jälleen kerran kunnostautunut erinomaisen jännittävän feministisen dekkarin kirjoittamisessa. Tällä kertaa Charlotan tutkimukset suuntautuvat nuoren Sandran katoamiseen, mikä tietenkin osoittautuu melko raa’aksi murhaksi. Vaikka hänen ruumiinsa löytyykin melko keskeiseltä paikalta tukholmalaisesta puistosta, on silminnäkijöitä vähän eivätkä heidänkään lausuntonsa tunnu aina yhtäpitäviltä tai luotettavilta vaan ovat usein huonokuuloisten tai -näköisten tekemiä. Siinäpä yksi dekkarien kliseistä, mutta onneksi Wennstam ei ole kokonaisuutena ollenkaan kliseinen kirjoittaja.
Toisaalla asianajaja Shirin Nouri ryhtyy puolustamaan vanhan tuttavansa Liselottin muistoa ja hakemaan oikeutta hänen omaisilleen: Liselottin jo ennestään väkivaltaiseksi tiedetty miesystävä Kristoffer on puukottanut hänet kuoliaaksi. Pahoinpitelyjä on siis ollut ennenkin: saamme tietää, että ”hän [Kristoffer] oli melkein yrittänyt tappaa Liselottin painamalla polvellaan tämän kurkunpäätä.” Tämä teksti on nähdäkseni kuitenkin kirjoitettu paljon ennen surullista amerikkalaista poliisiväkivaltatapausta, joten se siitä plagioinnista. Oikeudenkäynnin kuluessa Shirin joutuu vastakkain sekä oikeuslaitoksen että etenkin Kristofferin tyylikkään ylimielisen miespuolisen puolustusasianajajan kanssa: Liselottista yritetään tehdä syypää omaan kuolemaansa ehdottamalla, että hän on provosoinut koko tapauksen.
Kuten arvata saattaa, juttujen edetessä myös Charlotan ja Shirinin tiet yhtyvät jälleen.
Saalistaja on siis mainio rikosromaani. Se kuvaa kiinnostavasti mutta saarnaamatta oikeuslaitoksen ja poliisin sukupuolittuneita rakenteita, olkoonkin että Wennstamin kirjoissa poliisilaitos tuntuu jopa edistykselliseltä, eikä esimerkiksi Charlotan lesboudesta kuittailla, vaan häntä on vuosien kuluessa totuttu pitämään vain yhtenä kaverina muista ilman sen kummempia lisämääritteitä.
Jos jossain kohtaa tuntuu olevan sitä saarnauksen makua, löytyy sitä ehkäpä luvusta, jossa Shirin ja hänen entinen miesystävänsä, korkeasti lainoppinut Nils, käyvät vähän puuduttavalla tavalla läpi vanhoja oikeustapauksia, olkoonkin että asiasisältö on yleisesti ottaen tärkeä ja koskettava. Wennstam osaa sitten myös erityisen hyvin kuvata pieniä tunteenvivahteita, Charlotan alituista migreeniä ja kirjassa silloin tällöin esiintyviä herkkiä eroottisia värähtelyjä. Mutta Saalistajaa ei voi mitenkään pitää tunteellisena dekkarina, sillä arjen kovat sävyt ovat päällimmäisinä.
Kannattaa siis lukea, ja kannattaa seurata tätä sarjaa alusta eli Petturi-romaanista (2015) alkaen.
