Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Elisabet ja tohtori ovat hienostunut aviopari 1930-luvun Helsingissä. Perheessä on kaksi poikaa, nuorempi Leo ja teini-ikäinen Pekka. Elisabet on jähmeä, kauniiden kulissien ihminen, joka ei elämänsääntöjensä vuoksi voi riidellä.
Syytä kyllä olisi: tohtori pitää peliä naapuritalon palvelustytön kanssa. Lähes viattomana flirttailuna keväällä alkanut tilanne kärjistyy kesällä, kun palvelustytön isäntäperhe viettää kesäänsä maalla tohtorin perheen naapurissa. Tohtori syyllistyy flirttiä suurempiin hairahduksiin ja kirjoittaa vaimolleen 60-sivuisen tunnustuspumaskan – eikä asia siihenkään jää. Käsissä on lopulta tosiaankin murhenäytelmä ja on Elisabetin tehtävä huolehtia, että kaikki hoituu säädyllisesti.
Toisena juonteena kerrotaan tohtorin siskosta Naimista, joka on ollut 20 vuotta erossa miehestään Arturista. Pariskunnan avioliitto oli myrskyisä ja väkivaltainen, mutta vanha suola janottaa molemmin puolin ja he palaavat yhteen. Seuraukset eivät ole kauniita. Etenkin se, miten Arturin vanha äiti, joka selvästi sairastaa dementiaa, kohtelee miniäänsä, on karmivaa.
Säädyllinen murhenäytelmä kuvaa näiden kahden pariskunnan kautta suomalaista säätyläistöä, 1930-luvun älymystöä. Pintapuolisesti kaikki on hyvin ja kaunista, mutta pinnan alla kuohuu. Erilaiset maailmankatsomukset törmäävät, mutta säädyllisyyden vaatimukset rajoittavat ulospäin näkyvää elämää. Porvarillinen idylli ja elämättä jäänyt elämä ovat kirjan ytimessä – ja se, mitä porvarilliselle idyllille tapahtuu, kun se elämättä jäänyt elämä kuohuukin esiin.
Aikoinaan teos herätti kohua. Se on avainromaani: henkilöillä on tunnistettavat esikuvansa ja Helvi Hämäläinen sai itse luettavakseen tosielämän tohtorin tunnustuskirjelmän ja ilmeisen estoitta hyödynsi sen romaanin aineksiksi. Arturissa puolestaan nähdään Hämäläisen pidättelemätön näkemys entisestä heilastaan Olavi Paavolaisesta.
Hämäläisen tyyli on raskasta luettavaa. Kuvailun määrä on tyrmäävää. Adjektiiveja riittää, kaikki on yhtä värien tulvaa. Tyyli on paikoin lumoavaa, paikoin naurettavaa. Yksityiskohdat toisaalta viehättävät: se miten Hämäläinen kuvaa 1930-luvun modernia Helsinkiä on nykylukijan näkökulmasta erittäin kiinnostavaa ajankuvausta. Romaani on erittäin ajankohtainen ja kommentoi muun muassa Adolf Hitleriä tavalla, joka saattoi nostattaa kulmakarvoja romaanin ilmestyessä vuonna 1941.
Säädyllinen murhenäytelmä on edelleen tutustumisen arvoinen teos, kaikessa raskaudessaan ja kuvailevaisuudessaankin.
