1990-luvun alussa Neuvostoliitto huojui henkitoreissaan, minkä yksi merkki oli se, että maasta oli jonkin aikaa verrattain helppo muuttaa pois. Niinpä nuori mies Wladimir Kaminerkin pakkasi vähät kamppeensa ja lähti junalla ilman sen suurempaa suunnitelmaa Berliiniin, yhdistymässä olleen Saksan myllerrykseen. Eikä hän tuota valintaansa katunut, päin vastoin. Hän opetteli hyvin saksan kielen ja heittäytyi kirjailijanuralle. Saksassa hän on suosittu kirjailija, ja suomeksikin hänen teoksiaan on jokunen saatavilla. Lyhyiden anekdootinomaisten kirjoitusten sarjan ensimmäinen osa on Ryssändisko.
Kaminer tutkii berliiniläisiä ilmiöitä maahanmuuttajayhteisön näkökulmasta, yhtenä tuhansista kaupungin venäläisistä. Kaminerin pakinat ovat lämpimällä huumorilla silattuja tuokiokuvia ihmisistä ja kaupungin sykkeestä. Venäläisten lisäksi Kaminer tarkastelee turkkilaisia, bulgaareja, vietnamilaisia ja vaikka ketä – myös saksalaisia. Hän vertailee saksalaisen ja neuvosto-venäläisen elämäntavan eroja.
1990-luku Berliinissä, ainakin sen itäisissä osissa, näyttäytyy Wladimir Kaminerin teksteissä opportunistin paratiisina, suurten muutosten aikakautena, jossa yksilö pystyi halutessaan ”tulemaan joksikin”. Hän kertoo pohjalta aloittaneista tulokkaista, jotka vähitellen, joko suunnitelmallisesti tai ilman, sopeutuvat uuteen maailmaan, löytävät oman paikkansa maailmassa.
Wladimir Kaminerin Ryssändisko ei ollut mielestäni mikään veret seisauttava lyhytproosakokoelma, mutta ihan mukavaa lueskeltavaa kuitenkin. Ajankuvaa ja autenttista, hieman vinksahtanutta tunnelmaa etsivälle lukijalle Kamineria voi mielihyvin suositella.