Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Catharina Ingelman-Sundberg aloitti Keinutuolikoplan seikkailut kirjassaan Kakkua, kiitos! Tätä senioriviisikkoa – eli Märthaa, Stinaa, Anna-Gretaa, Neroa ja Haravaa – palvelutalo Timantin ankea ja tiukkapipoinen arki ei miellyttänyt ja paremman elämän toivo veti rikoksen poluille sarjan aloitusosassa. Kun elämä aivan ilmeisesti siitä kohentui, niin samalla rötöstelyn tiellä jatketaan. Keinot voivat olla kyseenalaiset, mutta tarkoitus hyvä: Robin Hood -meiningillä viisikko pyrkii paikkaamaan sitä aukkoa, mikä yhteiskunnan tarjoamissa palveluissa on. Keinutuolikoplan sydämellä on vähävaraisten hyvinvointi, erityisesti vanhusten ja muiden avuntarvitsijoiden.
Jo kirjan alkulehdillä herää kysymys, miten tämä porukka alun alkaenkaan on vanhusten palvelutaloon päässyt ja päätynyt. Ikänsä puolesta kyllä, mutta muita palvelutarpeen kriteereitä on vaikea listata. Tai ehkä onkin juuri niin, ettei heidän iässään enää tarvitse jäädä jauhamaan tekojensa riskejä ja mahdollisia seurauksia. Kun idealamppu kerran syttyy, niin sitähän ei vakan alle piiloteta. Tarinan alkajaisiksi poppoo onkin Las Vegasissa – jos sitä ryöstörahastoa on kerran tarkoitus kasvattaa, niin kokeillaanpa keikkaa kasinolle!
Amerikan seikkailujen jälkeen viisikko palaa Ruotsiin ja ostaa majapaikakseen vanhan huvilan. Ryöstely ei tunnu olevan heille ongelma, mutta varallisuuden hallinnointi on haasteellista – joskus on jopa suunniteltava kertaalleen ryöstetyn jäljittämistä ja ryöstämistä uudelleen. Aktiivinen elämäntapa pitää virkeänä ja olosuhteet valppaana. Huvilan vierustontilla majailee karskinpuoleinen moottoripyöräjengi ja arvelut naapurin hämärähommista ovat molemminpuolisia. Vuoroin ollaan vieraissa ja tutkaillaan tapahtumia naapurin tiluksilla. Tylsää tällä porukalla ei ole eikä vastoinkäymisiä jäädä jauhamaan, sitkun ja mutkun sijaan toimitaan!
Jo kirjan kansi virittää siihen, mitä tuleman pitää. Tähdet vain tuikkivat loistokkaasti taustalla, kun räväkkä mummeli julistaa koko olemuksellaan iloa ja lystiä elämää. Catharina Ingelman-Sundberg onnistuu tekemään tekstistään hyvin visuaalista, kirjaa lukiessa voi vaivatta nähdä mielessään rollaattoreilla pakoon kurvaavat seniorit. Kunhan ei vielä kävisi niin, että kopla päätyy esittelemään taitojaan valkokankaalle; juoni toimisi erinomaisesti elokuvan runkona. Tekstissä häiritsi ajoittain joidenkin asioiden, kuten heidän jalon tavoitteensa, toistelu. Kirja oli viihdyttävää ja helponhauskaa lukemista, vaikka aivan terävin kärki jää ikään kuin puuttumaan.
Jos tuntuu, että nykydekkareissa veri roiskuu liikaa ja väkivalta ahdistaa, niin tässäpä virkistävä vaihtoehtodekkari! Saatan itsekin välipaloiksi lukaista vielä sarjan aloitusosan ja mahdolliset tulevatkin koplan seikkailut.
