Ryhmä Hau : Paksu puuhakirja on Ryhmä Haulle tyypilliseen tapaan täynnä toimintaa. Kirjan sivuilla pennut ehtivät niin esittäytyä, kertoa erityistaidoistaan ja tottumuksistaan, ottaa rennosti ja juhlia sekä tietysti pelastaa. Kirjan kuusikymmentä sivua täyttyvät erilaisista tehtävistä, muutamista tarinoista sekä pentufaktoista, myös Jännälahden muu asukaskunta esitellään. Joten jos kirja sattuu käteen vähän huonommin Ryhmä Hauta tuntevalle, tämän kirjan tarinat luettuaan ja tehtävät tehtyään taitaa tietää jo melko hyvin, mistä puhutaan, kun Ryhmä Hausta puhutaan.
Meillä pentufaktat ovat sen verran hyvin hallussa, että edes itse en tainnut tästä kirjasta oppia mitään uutta, saati sitten itse ratkoja, jo yli puolet elämästään Ryhmä Hau -faneutta harrastanut neljävuotias. Viihdyttävä kirja silti näytti olevan, niinhän nämä pentujutut aina.
Joka tapauksessa tulin tämän puuhakirjan kohdalla osittain miettineeksi, kuinka hyvin sen tehtävät kohtaavat kirjan pääkohderyhmän, Ryhmä Hau -fanit. Oman kokemukseni mukaan pentujengiä fanitetaan jo noin kaksivuotiaasta alkaen, kun taas esikouluikäisten mielenkiinto alkaa olla jo kääntynyt muihin kohteisiin. Kirjan tehtävistä valtaosa kuitenkin soveltuu juurikin esikouluikään, joten siinä mielessä se ei ihan täysin toimi. No, toki lapsen kanssa yhdessä puuhailu on kivaa ajanvietettä ja toisaalta voihan tehtäviä tietysti ”suorittaa” hiukan rennommallakin otteella. Mikä tietystitärkeintä, lapsi itse ei kokenut minkäänlaista ristiriitaa omien taitojensa ja tehtävien vaikeustason välillä.
Kaiken kaikkiaan kiva ja viihdyttävä puuhakirja, ihan suosituksen arvoinen. Voisin kuitenkin esittää toiveen Ryhmä Hau -aiheisesta puuhakirjasta, jonka tehtävät vastaisivat paremmin fanikunnan taitotasoa. Tai vaikka ihan värityskirjasta, se olisi huippu.