Camus ei kirjoittanut montaa romaania, mutta kaikkia leimasi omaleimainen tyyli ja niitä arvostetaan. Ruton tapahtumapaikkana on algerialainen rantakaupunki, mutta yhtä hyvin se olisi voinut olla mikä tahansa paikka ja aika. Kaikki alkaa pienestä ja kliseiseistä sanontaa mukaillen pisara kasvaa hetkessä valtamereksi.
Kirja julkaistiin alun perin vuonna 1947, mutta silti siitä löytää paljon nykypäivääkin – etenkin ihmisten käyttäytymisestä. Aluksi katastrofaalista tilannetta ei haluta tunnustaa ja nähdä. Sitä vähätellään mediassa, kun kuolleiden määrä aletaan ilmoittaa viikkoluvun sijaan päivissä, että saataisiin pienemmät luvut. Tälle yksityiskohdalle on helppo löytää yhtymäkohtia 2000-luvulta. Lopulta ihmiset kuitenkin heräävät ja kaikkia koskettava tilanne alkaa yhdistää.
Synkistä tapahtumista huolimatta Camus’n kuvaus on kirpeänkaunista: ”Kahden tienoissa kaupunki vähitellen tyhjenee. Silloin tapaavat toisensa kaduilla hiljaisuus, pöly, aurinko ja rutto.”
Tarinan päähenkilö ja kertoja on tohtori Bernard Rieux, joka osaa katsoa asioita yksilön kannalta, mutta myös kokonaisuutena. Hän sanoo, että epätoivoon tottuminen on pahempaa kuin epätoivo itse. Ruton niittäessä satoaan ihmiset tuntuvat tottuvan kärsimykseen ja epämääräiseen odotukseen, jossa kuolema tuntuu paljon todennäköisemmältä kuin selviytyminen. Rieux on realisti, mutta myös optimisti ja tämä tuo kerrontaan hienosti avaruutta.
Rutto antaa ajattelemista, se on hyvin kirjoitettu ja tavallaan ajaton teos. Niinpä sitä voi suositella jokaiselle kirjojen ystävälle. Monessa kohdassa tuli mieleen José Saramagon menestysromaani Kertomus sokeudesta, joka ilmestyi lähes 50 vuotta Camus’n teoksen jälkeen.