Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
En ole mikään keramiikan keräilijä ja keramiikka näin yleensä tuntuu minulle hieman vieraalta taiteenmuodolta. Siitäkin huolimatta Rut Brykin (1916-1999) taide ja ilmaisu on mielestäni jotain aivan uskomatonta, ja tämän kirjan myötä kunnioitukseni taiteilijaa kohtaan sen kuin nousi.
Eipä tosin ihmekään, sillä taidedosentti Harri Kalhan kirjoittama Rut Bryk : Elämän taide on poikkeuksellisen kunnianhimoinen ja upeasti toteutettu katsaus taiteilijan kuudelle vuosikymmenelle sijoittuneelle uralle, joka kehittyi alkuaikojen satutunnelmista vähitellen kohti yhä abstraktimpaa muotoa. Vaikka Rut Bryk oli kuuluisa siitä, että hän ei halunnut tuoda itseään esille, eikä oikeastaan edes puhua teoksistaan, niin Kalha saa onneksi valotettua myös Brykin yksityistä puolta. Niin ikään Kalha antaa itselleen luvan syventyä Brykin teoksiin ja antautua vapaasti erilaisin tulkintoihin. Kirjan ehkä antoisin puoli onkin se, miten paljon tilaa se antaa myös yksittäisille teoksille.
Kirjan alkupuolella Kalha ottaa esiin varsin mielenkiintoinen yksityiskohdan Brykin suhtautumisesta omaan taiteeseensa: hän ei koskaan antanut kutsua itseään keraamikoksi. Tämä erikoinen yksityiskohta avaa kenties hieman ovea sille, miksi Brykin taide on niin mielenkiintoista: on hyvin vaikea määrittää, mitä taiteenlajia hänen työnsä oikeastaan edustaa. Bryk käytti erityisesti uransa alkuvaiheessa sekä piirrettyä viivaa että akvarellimaista värimaailmaa, jotka olivat kummatkin modernille keramiikalle vieraita. Kalha kutsuukin Brykin 1950-luvun teoksia pikemminkin keraamiseksi grafiikaksi, mikä onkin terminä hyvin kuvaava.
Myös Brykin myöhempi abstrakti tuotanto kulkee omia latujaan. Se onnistui aina säilyttämään tietynlaisen suggestiivisen luonteen, joka kulki vasten konkretismin ihanteita, joka on siis lähtökohdaltaan täysin ei-esittävää taidetta. Kalha näkee Brykin muotorikolle syyksi muiden muassa sen, että Brykin teokset ovat mitä suuremmissa määrin pintatutkielmia ja pintahan ei koskaan ole täysin abstrakti. Nostan tämän havainnon esiin, koska Kalha sai huomiossaan erinomaisesti puettua sanoiksi sen, mitä minä yritin kirjan teoksia katsoessani tavoitella, mutta en oikein onnistunut. Brykin taide on nimenomaan fyysisessä mielessä äärimmäisen mielenkiintoista; teosten pinta elää ja muuttuu ja niitä tekisi oikeastaan sen vuoksi mieli kosketella. Tässä lienee syy siihen, että myös Brykin uudemmat teokset vetoavat minuun kovasti, vaikka konkretismi näin yleensä on minulle melkeinpä kauhistus.
Kalha tuo Brykin taiteeseen ja persoonaan liittyen esiin myös aivan uusia näkökulmia. Ei ole lainkaan liioiteltua ajatella Brykiä myös postmodernina ja pop-taiteilijana, vaikka moisia käsitteitä ei vielä 1960-luvulla tunnettukaan, kun Bryk alkoi tehdä kokeilujaan kitchin parissa. Myös tässä tapauksessa Brykin lähestymistapa oli hyvin omanlainen; abstraktit keraamiset sommitelmat yhdistettynä vanhojen posliinien siirtokuviin ja kullan käyttöön. Ehkäpä Brykin hiljaista persoonaa on joskus erehdytty pitämään tosikkoutena, mutta kuten Kalha osuvasti huomauttaa, ironia ja huumori olivat ehdottomasti osa Brykin repertuaaria.
Kirja ansaitsee isot kehut runsaasta kuvamateriaalista, ja onneksi kirjassa on myös lukuisia kuvia teosten yksityiskohdista. Keramiikan materiaalin tuntu on siis saatu kirjassa hyvin välitettyä myös sellaisille lukijoille, jotka eivät ole nähneet Brykin teoksia itse. Näin muutenkin, kirjan taitto on ilahduttavan ilmava, ja vaikka kirja onkin oikea paksukainen, niin sen lukeminen ei tunnu turhan vaivalloiselta. Itselleni kirjan läpikäyminen oli mitä suurin ilo. Kirjasta näkyy vaivannäkö ja rakkaus aihetta kohtaan ja enpä usko, että Brykin taiteellinen tuotanto voisi tätä parempaa kirjaa kumppanikseen saada. Jos Rut Bryk ja hänen taiteensa lainkaan kiinnostaa, niin tähän kirjaan on suorastaan pakko tutustua. Komea teos, suosittelen!
