Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Luontoa runot ovat pullollaan, mutta enimmäkseen puita, metsiä ja lintuja. Mutta miksei kalojakin! Anna Aittomäen esikoiskokoelma Ruotokuvia kertoo jo nimellään, että kalojen parissa ollaan. Tyyli on enimmäkseen tiivistä proosarunoa, tekstit ovat enimmäkseen kappaleen tai parin mittaisia. Kirjan kuudesta osiosta viimeisessä on sitten yksi pitkä runo, joka on muodoltaan perinteisempää runonsäettä.
Runoissa on tosiaan paljon vesielämää: meritähtiä, meduusoja, mustekaloja, hyytelösammaleläimiä, laivamatoja ja paljon erilaisia kaloja. Toki myös maanpäällistä elämää, ei Ruotokuvia yksin veden alla liiku. Teksteissä ollaan ihmisen ja luonnon rajamailla. Takakansi kuvailee tekstejä sadunomaisiksi ja jotain vähän absurdia näistä runoista tosiaan löytyy, Aittomäki kehittelee ajatuksia välillä kovin yllättäviin suuntiin. Otetaan näytteeksi kokoelman nimiruno, ”Ruotokuva”:
Vetelänä päivänä epäilen, ettei minussa ole kunnollista luurankoa. Lötkähtelen hyytelösammaleläimenä sängyn laidalta hammasharjalle. Ei minusta ole ratkaisemaan ihmisen nälkää. Kattiloita kalisuttelen jazzin vuoksi. Röntgenkuvassa näkyy: puuttuu ihmisluinen tuki. Tilalla on ahvenen ruoto, tai mahdollisesti silakan, selkäevästä puuttuvat piikit.
Suhtaudun kokoelmaan vähän ristiriitaisesti. Aittomäki piirtelee kiinnostavia kuvia, joissa on hyviä oivalluksia ja havaintoja. Toisaalta taas koen Ruotokuvat vähän vaikeaselkoiseksi ja jutun juonen hitusen hankalasti hahmottuvaksi. Vastustan ymmärtämisen pakkoa, mutta nämä tekstit hankaavat sittenkin jotenkin vähän epämukavalla tavalla vastaan. Vetinen kuvasto on joka tapauksessa kiinnostavaa vaihtelua luontorunouden perinteisemmille metsille ja kokoelman lopettava ”Vierasta vettä”-runo on hieno ja erityisesti lukemisen arvoinen.
Leikkaushaavasta valuu sulaa kultaa. Kirurgi perustaa lonkeronsa menettäneille mustekaloille turvasataman. Kirpaisi sisuskaluja ja kirkaisi ääni takaraivosta, ettei mustekalafarmi kasvata puuttuvia lonkeroita, vaan täyttää tyhjeneviä friteerauskattiloita.
