Risto Isomäki: Ruoka, ilmasto ja terveys

Ruoka, ilmasto ja terveys

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Monen muun kuin Risto Isomäen kohdalla tuskin voi todeta samaa, että saman kirjailijan dystopia ja tietokirja voivat olla lähellä toisiaan. Uusin teos Ruoka, ilmasto ja terveys kertoo helppotajuisesti ja perusteellisesti teeman keskeisistä asioista. Samalla se niputtaa nuo kolme toisiinsa sidoksissa olevaa asiaa hyvin yhteen.

Siinä missä ilmastoasioiden poliittista keskustelua vaivaa usein mustavalkoisuus ja nopeat päätelmät heppoisin perustein, niin Isomäen mielipiteiden taustalla ovat yleensä lukuisat tutkimukset. Kirjan lähdeluettelo on yli 30 sivun pituinen ja silti Isomäen mielestä se on aiheeseen suppea ja montaa asiaa on tutkittu aivan liian vähän.

Ensimmäisenä on käsittelyssä ihmisen terveys ja pienehköön sivumäärään mahtuu paljon tietoa. Arkiliikunnan merkitys, liiallisen istumisen haitat tai d-vitamiinin tarpeellisuus ovat varmaan jokaiselle tuttuja aiheita. Lihapainotteisen ruokavalion suorat ja välilliset vaikutukset terveyteen ja ilmastoon ovat kirjan ydin.

Luku Hiljainen epidemia on kuuman ajankohtainen koronaviruksen jyllätessä edelleen ympäri maailmaa. Paino on kuitenkin menneissä pandemioissa ja niiden syissä. Tutuimpia niistä ovat espanjantauti ja sikainfluenssa. Monen vakavan taudin jäljet johtavat eläinten tehotuotantoon.

Luvut ovat oleellinen osa kirjaa ja monet niistä ovat aika pysäyttäviä. Esimerkiksi noin 50 % makeasta käyttövedestä menee eläintuotantoon ja antibiooteista noin 77 % syötetään eläimille, jotka tavalla tai toisella päätyvät ihmisten ravinnoksi.

Isomäki on visionääri, jonka monet havainnot ovat vuosien varrella osoittautuneet osuviksi. Esimerkiksi vuonna 2008 julkaistussa 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen hän kertoi aivan samoista asioista, joista alettiin puhua laajemmin vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Hän ei myöskään epäröi kertoa olevansa eri mieltä, kuten luku palmuöljystä hyvin kertoo.

Ruoka, ilmasto ja terveys ei maalaa totuuksia tai saarnaa. Se kertoo, pohtii, kyseenalaistaa ja ehdottaa. Sopii jokaiselle, jota oma, läheisten ja ympäristön terveys sekä tulevaisuus kiinnostaa.

Päätoimittajan huomio 10.1.2022: Kirjan väitteet eivät ole kauttaaltaan tieteellisesti perusteltuja ja perustuvat osin yksittäisten tutkimustulosten poimintaan eikä luotettavampiin meta-analyyseihin. Laillistettu ravitsemusterapeutti Leena Putkonen on muun muassa kritisoinut tämän kirjan ravitsemusosastoa laadultaan todella kammottavaksi. Isomäen tapa käyttää vähänlaisesti viitteitä tekee lisäksi yksittäisten väitteiden tarkistamisesta hyvin vaikeaa. Isomäki ei myöskään ole ravitsemusalan asiantuntija.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...