Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Runotytön tarina on tullut kolmanteen ja sarjan päättävään osaan. Emilia on kirjan alussa seitsentoistavuotias eikä hänen tarvitse enää juoda halveksuttua maitoteetä, vaan itse Elisabet-tätikin on kaikessa hiljaisuudessa hyväksynyt Emilian täysikasvuiseksi oikean teen juojaksi.
Alkuteoksen otsikossa käytetty sana viittaa kahtaalle: quest merkitsee hakua ja etsintää. Kuten Elizabeth Waterston on ansiokkaassa Montgomery-kirjassaan Magic Island todennut, kirjan läpi kulkee punaisina lankoina kaksi etsintää: sekä itseilmaisun, kirjoittamisen ja työidentiteetin haku että tietysti sitten rakkauden etsintä. – Emilia kirjoittaa ensimmäisen romaaninsa Unelmien kauppiaan kuin taiottuna, mutta se kärsii traagisen kohtalon itsekkäästi rakastavan Dean Priestin takia. Vasta vuosia myöhemmin Emilia alkaa kirjoittaa humoristisia juttuja viihdyttääkseen sairasvuoteella äkäilevää Elisabet-tätiä, ja näin syntyy hänen esikoisteoksensa, suosittu ja rakastettu Säädyllinen ruusu.
Ja sitä toista etsintää, oikean rakkauden hakemista, kirjassa sitten riittääkin, niinkin paljon, että jos nuo rakkauksien ja ihastuksien ja kosintojen kommervenkit ja erinäiset väärinkäsitykset olisivat jonkun muun kirjoittamia, en jaksaisi lukea niitä. Mutta Montgomery saa osin salavihkaisella, osin taas aika eksplisiitillä ja häijylläkin huumorillaan rakkausjuonet elämään lukukelpoisiksi. Uuden Kuun nuori emäntä on älykäs, sanavalmis ja keijumaisen kaunis, ja sukulaisilla alkaa olla vaikeuksia pitää lukua hänen kosijoistaan. Mutta loppusuoralle pääsevät kuitenkin vain ne kaksi tuttua: Dean Priest ja Teddy Kent.
Ja niin me Montgomeryn ystävien Dean- ja Teddy-puolueiden edustajat voimme taittaa peistä ikuisuuksiin. Molempi parempi, molempi pahempi. Dean on sivistynyt ja elämää nähnyt ja osaa keskustella älykkäästi Emilian kanssa, mutta hänen mustasukkainen omistushalunsa on raivostuttavaa. Teddy on taas nuori ja komea ja rakastaa Emiliaa tasavertaisesti, mutta onko hän lausunut koko kirjasarjassa yhtään omaperäistä ajatusta?
Vaikeaa on, vaikeaa on. Mutta koska kirjan lopputulos lienee kaikkien tiedossa, voidaan myös jäädä enemmän tai vähemmän sekalaisin mielin odottamaan Satu Koskimiehen ja Vilja-Tuulia Huotarisen kirjaa Emilia Kent, jonka pitäisi ilmestyä tänä vuonna ja joka toimii ilmeisesti eräänlaisena fanfictionina kertoen eteenpäin Emilian ja Teddyn tarinaa.
Sitä odotellessa: lukekaapa nyt kauniina kevät- ja kesäpäivinä uudestaan vaikkapa juuri nämä Runotytöt. Voin vakuuttaa, että ne elävät edelleen, että niiden kestävin osa tulee elämään vielä kauan.
