Outo ja lihava mies tuodaan poliisin kuulusteluihin, epäiltynä naisen pahoinpitelystä. Polza Mancinia on halukas kertomaan tarinaansa, mutta ei siinä muodossa, jossa viranomaiset haluaisivat sen kuulla. Tämä valtavan kokoinen mies eksyy aina aiheesta, koska on itsekin eksynyt elämänsä sisälle.
Albumi lähtee liikkeelle salapoliisitarinana, mutta muuttuu vähitellen surrealistiseksi, elokuvamaiseksi kertomukseksi Mancinin harhailusta elon polulla. Isä on kuollut ja alkoholi vetää puoleensa. Entinen ruokakriitikko ja kirjailija jättää vaimonsa ja rupeaa tarkoituksella kulkuriksi. Ainoa tavoiteltava asia elämässä on blast. Blast, joka tarkoittaa täydellistä itsensä unohtamista. Se on samankaltainen, hetkellinen pysähdyksen tila, joka syntyy silloin kuin räjähdyksestä syntyvä paineaalto iskeytyy ihmiseen ja tämä jää lyheyeksi aikaa paineaallon ja ilmakehän väliin.
Albumin parhainta antia ovatkin ne hetket, kun Mancini kadottaa ajan ja tilantajun. Tummasävyinen kuvitus metsämaisemista ja erikoisista näystä tukee hyvin lihavan miehen henkistä poissaoloa. Kuvat pistävät ajattelemaan, mitä me ihmiset oikein tavoittelemme elämästä. Ovatko meidän ajatuksemme ihanteellisesti olotilasta muka parempia kuin tuon samoilevan, sairaan ja lihavan miehen kokemukset? Hän ainakin uskaltaa päästää irti kaikesta siitä, mitä kutsummme yhteiskunnaksi ja säännöiksi.
Polza Mancinin tarina jää kesken. Blast-albumi saa tulevaisuudessa jatkoa. Se on hyvä asia. Suosittelen tähän ensimmäiseen osaan tutustumista kaikille niille, jotka pitävät unikuvista ja taiteellisesta sarjakuvasta.