Luin aikoinaan Minna Rytisalon kirjan Lempi, joka oli niin hyvä, että se jäi mieleen runollisen kauniin tekstin ansiosta ja että heti tuli sellainen olo, että tätä lisää. Niinpä kun bongasin kirjan Rouva C., varasin sen ennen kuin edes tiesin mistä se kertoi, koska se ei ollut se tärkein asia, vaan se, että pääsin lukemaan taas sitä niin kiehtovaa tekstiä.
Rouva C. kertoo kuitenkin Minna Canthista. Kuvitteellisesti kerrottua tarinaa siitä, kun Minna nuorena tyttönä päätyi opiskelemaan Jyväskylään, opettajaseminaariin. Se kertoo tyttöjen välisestä ystävyydestä, joka saa ihan eri sävyt, kuolee pois, kun tytöt aikuistuvat.
Minna menee naimisiin lehtori Canthin kanssa, seminaari jää, ja perheeseen alkaa syntyä lapsia. Ei asetu Minna muiden rouvien kanssa samaan muottiin, vaan omapäisenä ajaa asioita kirjoittelemalla niistä lehtiin, mikä ei ole sopivaa. Moni muukaan ei ole sopivaa, näin kun ajattelee 2000-luvulla asioita, jotka ovat olleet normaaleja 1800-luvulla.
Lasten syntymät olivat sitä, että Minna väistämättä kärsi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, jota ei siihen aikaan liioin tunnettu. Onneksi oli Riika-apulainen, joka osasi hoitaa huushollia sen aikaa, kun Minnasta ei siihen ollut.
Ihanaa kuvausta kirjassa siitä, millainen Canthien avioliitto oli, se perhe-elämä. Oli niin tai näin, on mukavaa mennä mukaan ja uskoa, että niin olisi voinut olla. Lehtori Ferdinand Canth vaikutti niin leppoisalta mieheltä, kunnes menehtyi ja Minna jäi seitsemän lapsen yksinhuoltajaksi. Kirja päättyy siihen.
Minna Rytisalon kieli on äärimmäisen kaunista, sitä lukee uudestaan ja uudestaan, ääneenkin, koska on niin hienoa, miten joku on löytänyt niin kauniin tavan kuvata asioita, että välillä melkein tuntee tuoksut ja lämpötilankin. Pääsee niin tarinaan, että aivan kuin olisi ollut kaiken aikaa siellä Canthien talon nurkassa seuraamassa tapahtumia.
Harmitti, kun tämä kirja ei ollut Finlandia-ehdokkaana!