Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Rottasankari oli se kirja, jota taas odotti ja hartaasti. Kun sen sai, ei meinannut raaskia alkaa lukea, koska tiesi, että ensimmäisen sivun jälkeen se on menoa. Niin oli. Komisario Koskisen mukana ei käy aika pitkäksi. Hän kun kumppaneineen saa taas kiperiä tilanteita hoitaakseen.
Jo heti alussa sekin, että joku vatipäätaksisuhari ajaa taksin keskelle Hämeensiltaa, jättää auton siihen ja heittää avaimet koskeen. Onko järkeä vai ei; no kyllä se siitä selviää, kuka ja minkä takia.
Rottasankari on Elkku, Eelis Töyränkö ja kirjan pääosassa. Jotenkin heti sympatiseerasin Eelistä, sillä niin oli sen oloinen reppana, mutta osasi hyvin erottaa hyvän pahasta. Seppo Jokinen kuvaa näitä ihmistyyppejä aina niin hyvin ja sellaisella mielellä, että väkisinkään ei voi olla tykkäämättä.
Oikeastaan on ensin niin, että tapahtuu vaikka mitä, mutta kun on murhayritys, joka jää yritykseksi, koska Elkku pelastaa uhrin, niin jännitys piileekin siinä, miten komisario Koskinen saa sen selville, koska lukija kyllä tietää ja se on niin kutkuttavaa.
Kirjan pahis on Aake Varpaila. Yrittäjä, joka kaikin ikävinkin keinoin pyrkii kohti omaa päämääräänsä. Kaiken aikaa lukiessa huomaa, että sen tyylisille ihmisille ei armoa ole olemassa.
Poliisien kesken on aina jotain meneillään ja etenkin päälliköt tuntuvat olevan melko lailla hikisukkia. Kun loppupuolella ylikonstaapeli Pekki avaa käheän äänensä, niin huolimatta siitä, että Pekki on ärsyttävä, niin nyt tuli kyllä aplodit! Piti lukea oikein kahteen kertaan, mitä Pekki laukoi, sillä kerrankin jotain fiksua.
Komissario Koskisen oma elämä kulkee taas rinnalla kaiken aikaa kiikun kaakun ja siinäkin on kivat omat jännitteensä.
Luin kirjaa innolla ja minua jännitti, välillä hymyilytti, otti pattiinkin ja kuinkas kävi lopussa, niin pala nousi kurkkuun ja oli herkkä hetki. Niin on tunnelmat kudottu sellaiseen muotoon, että hyvää teki kyynel poskelta pyyhkiä, kun kirjan kannet suljin.
