Tämän tarinan päähenkilöhahmo on Kasa. Kasa on metsässä, joten sen luulisi olevan lehtikasa. Ehkä se voisi olla myös kivikasa. Tai kasa sieniä, ehkä eläinten jätöksiä. Mutta ei, se on kasa roskia – tai sellainen siitä on tullut.
Kun metsän eläimet yksi toisensa jälkeen kiinnostuvat kasasta, siihen kerääntyneistä kummallisista asioista ja esineistä, ei onnettomuuksilta voida välttyä. Tyhjän tölkin tuoksu lumoaa ketun ja inhottava tölkki takertuu sen päähän. Jänis sotkeutuu sähköjohtoon ja hiiri tahmaiseen purukumiin. Epäonninen orava syö herkullisen tuoksuisia karkkipapereita ja madot sateessa muovihipuiksi hapertunutta vanhaa tiskirättiä. Kohta kaikilla vatsa on vähintäänkin kipeä.
Roskakasa on kuvakirja, joka pitäisi lukea kaikille lapsille. Se esiintuo keinoista kouriintuntuvimmin, eläinten kärsimyksen kautta, roskaamisen synkkiä varjopuolia ja sitä kautta herättää jo melko pienenkin lukijan ajattelemaan tätä tärkeää asiaa. Ainakin meillä kaksivuotias suri matojen kipeitä mahoja ja tölkkipäistä kettu-raukkaa.
Vaikka omaan 1980-lukulaiseen lapsuuteeni verrattuna nykypäivän ympäristö- ja kierrätyskasvatus onkin täysin toisella tasolla, tarvitaan tällaisia kirjoja aina. Jokainen roska luonnossa on liikaa ja jokainen tämän kirjan ajatuksella lukenut tai kuunnellut lapsi varmasti heittää maahan ainakin sen yhden roskan vähemmän.
Kuvataidekasvattaja ja kuvataiteilija Emilia Erfvingin lumoava, taiteen ja kasvatuksen erityisellä taidolla yhdistävä teos vakuutti. Tämä tekijä on painettava mieleen.