Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Hokkasen ja Virolaisen Roskaelokuvat johdattaa lukijan perusasioiden pariin: kirja pursuaa rintarauhasia, kidutusta, suolia ja verta. Tällaista viihteen pitäisikin olla.
Kirja on jaettu kahteen osioon: ensimmäisessä käsitellään roskaelokuvien historiaa ja lajityypin ansiokkaita merkkiteoksia. Oman lukunsa saavat George A. Romeron zombitrilogia, tyly ja väkivaltainen I spit on your grave sekä huonon maun sanansaattajan John Watersin elokuvat. Osiossa esitellään myös kalkkuna-, mondo- ja Jeesus-elokuvia.
Toinen osio keskittyy roskaelokuvien uusiin tuuliin. Pohjois-Koreaa, Japania ja Hongkongia käsitellään useamman luvun voimin, ja tämän jälkeen kirja esittelee tunnettuja ja hieman tuntemattomampiakin roskaelokuvien ohjaajia ja näyttelijöitä. Muun muassa Sam Raimia ja Linda Lovelacea tarkastellaan lähemmin.
Roskaelokuvien lukeminen on yhtä hauskaa kuin roskaelokuvien katsominenkin, joissain tapauksissa jopa hauskempaa. Kirjoittajien kielenkäyttö on rentoa, riemastuttavaa ja vahvasti subjektiivista. Kirja on kaukana pingottuneesta asiatyylistä ja esipuheessa kirjoittajat ilmoittavatkin haluavansa näyttää ”keskisormea pystyynkuolleiden kriitikoiden ja muiden hyvän maun vartijoiden kyvyttömyydelle ymmärtää kalkkunoita ja campia”. Eipä sitä olisi osannut itse paremmin sanoa.
Miinuksena mainittakoon kuvituksen vähäisyys. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, millainen esimerkiksi on Beat Takeshin kuuluisa ”roistomainen hymy” tai Ebony Ayesin ”riettaantäyteläiset huulet”. Joka tapauksessa Roskaelokuvat on viihdyttävä opas elokuvamaailman varjoisemmalle ja riettaammalle puolelle, maailmaan, jota Jerry Bruckheimer ei ole vallannut (vaikka oman osansa roskaa on tehtaillutkin).
Kunpa televisiokanavien ohjelmapäälliköt ottaisivat Roskaelokuvat työpöydillensä ideoita antamaan. Maailma on täynnä elokuvia, joten miksi katsojia kiusataan kerta toisensa jälkeen Sinisilmä-Mickeyllä tai Sumuisten vuorten gorilloilla? Antakaa meille Nekromantik ja Ilsa! Tämä katsoja ainakaan ei halua nähdä enää ainuttakaan romanttista amerikkalaista elokuvaa tai venäläistä tylsyyttä, jota klassikoksi väitetään. Verta! Verta, verta ja tahatonta komiikkaa. Kiitos.