Jari Järvelä: Romeo ja Julia

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

En erityisemmin pidä rakkausromaaneista, mutta Jari Järvelän Romeo ja Julia on erilainen. Sitä ei ole millään lailla imelletty, pikemminkin se on karvas, suolainen ja väkevä.

Etukäteen minua valistettiin kertomalla, että tämä kirja on kamala, mutta en antanut sen millään lailla hätkähdyttää. Kamala ja kamala, no onhan se sitä, jos tutkii asiaa pelkästään juonen kannalta.

Joskus on kirjoja, joissa juoni jää sivuun, koska teksti, sanojen käsittely nousee juonen yli. Teksti ei noudata mitään pilkkusääntöjä ja muutenkin se on juuri sellaista, että väkisinkin nousee koko ajan kirjailijan nauravat kasvot esiin.

Tämä on hiukan erilainen Romeo ja Julia, mutta suosittelen silti, sillä lukukokemuksena varsin mielenkiintoinen, paikoitellen jopa erittäin hauska. Esimerkkinä se, kun ”Romeo ja Julia” kesken kaiken kauheuden leikkivät nauriilla, pannen nauriit laskemaan mäkeä 🙂

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...