Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Nyt oli käsissä melkoinen roihu. Se syttyi saman tien kun aloitin lukemisen, enkä meinannut millään saada moista roihua sammumaan.
Päähenkilönä on Sini, joka tuntuu treenaavan aivan kuin triathloniin, lenkkeilee, ajaa pyörällä ja ui. Sini ei kuitenkaan ole osallistumassa mihinkään kisoihin, vaan treenaa salaa ja aika lailla öiseen aikaan. Ottaa kaikesta selvää, mutta salaa. Piilottaa pyöränkin, ettei kukaan vaan tiedä, että hän ajelisi pyörällä. Mutta miksi?
Hyvin alussa käy selväksi, että Sini on eronnut, muuttanut pienen tyttärensä Ilonan kanssa maalle, missä tuntuu viihtyvän erinomaisesti. Hän työskentelee koulussa, missä tuntuu viihtyvän ja kuinka Ilona on saanut päivähoitopaikan kivasta päiväkodista. Varsin mukavaa, mutta….
Sinin ex-mies, Peter, Ilonan isä, vaikuttaa olevan täysi nilkki, joka ei juurikaan piittaa muusta kuin itsestään. Onpa mennyt luomaan uuden suhteen Helinän kanssa ja he viettävät auvoista elämää talossa veden äärellä. Ilona viettää isänsä luona viikonloppuja, mutta ei juurikaan muulloin kaipaa isäänsä, joka ei isommin edes hänestä piittaa.
Kunnes – Peter kertoo Sinille, että aikoo hakea Ilonan huoltajuutta, todistaen, että Sini on epäpätevä äidiksi. Sota on syttynyt ja miten se päättyy, on tämän kirjan huipentuma. Lukija puree kyntensä, kun jännää, miten kaikki tulee tapahtumaan ja selviääkö Sini, pärjääkö ja onnistuuko.
Johanna Hasu on luonut uskomattoman psykologisen jännärin, mikä pitää niin otteessaan, ettei välillä uskalla edes hengittää. Kieli on maukasta ja sitä on siis aivan herkullista lukea ja kyllä – toivon lisää!
Tuijan arvio:
Useimmat kirjallisuudenystävät ovat varmaankin lukeneet Maria Jotunin avioliittoromaanin Huojuva talo. Tämä käsillä oleva Johanna Hasun Roihu on eräänlainen Huojuva talo sekin; kyseessä on siis kuvaus avioliitosta narsistisen miehen kanssa, miehen, joka ei kykene näkemään muuta kuin oman erinomaisuutensa. Aivan kuten Jotunin kirjan Eero, myös Hasun Peter suhtautuu vaimoonsa kylmästi ja ylimielisesti nähden tässä vain vikoja ja heikkouksia. Mutta Sini poikkeaa Jotunin Leasta siinä mielessä, että hän ryhtyykin valmistelemaan kostoa, ja Roihu-romaani on tämän koston kuvaus.
Eikä se hassumpi kuvaus ollutkaan. Sini on perusteellinen toiminnassaan, hän ei jätä mitään sattuman varaan. Vuosia kestänyt alistaminen on herättänyt Sinissä jyrkän vihan, ja niinpä hän luo tarkan suunnitelman Peterin tuhoamiseksi. Lukija joutuu väkisinkin ottamaan mielessään kantaa Sinin koston oikeutukseen: ovatko näin äärimmäiset keinot hyväksyttäviä silloin, kun Peter itse on toiminut kaikkea muuta kuin hyväksyttävästi? Vai pitäisikö yhä vain antaa anteeksi? Jälkimmäinen tapa reagoida Peterin pahuuteen tuntuu kovin laimealta, ja Sinin valitsema tapa taas ainakin ymmärrettävältä, jos sen hyväksyminen lieneekin vaikeampaa.
Johanna Hasun henkilökuvaus on aika lailla kärjistettyä, mutta tavallaan kuitenkin kiinnostavaa luettavaa; keskeiset henkilöt eli Sini, Peter ja heidän tyttärensä Ilona, on piirretty varmoin, tummin viivoin. Pehmeämpi kuvaus ei olisi varmaankaan ollut yhtä tehokasta: nyt Sinin epätoivo tulee käsinkosketeltavan uskottavaksi. Roihu on merkillinen pieni kirja, jonka omalaatuinen tunnelma kantoi vielä kauan lukemisen jälkeenkin.
