Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kolmas Hercule Poirot -dekkari vie meidät King’s Abbottin pikkukylään Cranchesterin kaupungin lähistölle. Kylässä kuohuu, sillä rouva Ferrars on riistänyt henkensä. Se ei kuitenkaan ole rikos, jota lähdetään tutkimaan, vaan se varsinainen tutkimus keskittyy pian sen jälkeen tapahtuvaan Roger Ackroydin murhaan.
Ackroyd ehditään tavata vielä elossa ja käy ilmi, että hän tietää liikaa. Hän tietää rouva Ferrarsin myrkyttäneen aviomiehensä ja joutuneen kiristyksen uhriksi. Hän ehtii saada kirjeenkin, jonka rouva Ferrars lähetti ennen kuolemaansa ja jossa kerrotaan, kuka kiristäjä on – mutta Ackroyd päättää lukea kirjeen loppuun myöhemmin ja sitten hän onkin jo kuollut.
Kirjan kertoja, kylän lääkäri tohtori Sheppard pääsee osallistumaan poliisitutkintaan, koska on mukana tapauksessa heti alusta lähtien. Hän on paikalla illallisilla, joilla Ackroyd nähdään viimeisen kerran hengissä. Lisäksi hänen naapuriinsa on muuttanut mies, joka haluaisi vain kasvattaa kurpitsoita – siis vanha tuttu Hercule Poirot. Poirot saa mystiseltä vaikuttavan tapauksen ratkaistua tavalla, joka on äärimmäisen vaikuttava, eikä ole suurikaan ihme, että romaani on noussut korkeaan arvoon – se on nimittäin todella hyvin rakennettu.
Agatha Christie tekikin läpimurtonsa tällä romaanilla, jonka Britannian rikoskirjailijoiden yhdistys äänesti vuonna 2013 parhaaksi dekkariksi. Esipuheessa kerrotaan, että Christien alkuperäinen julkaisija ei suostunut pöyristyttävänä pitämäänsä 200 punnan (nykyrahassa 10 000 puntaa) ennakkoon, jonka johdosta Christie siirtyi William Collinsin kustantamoon, jossa sitten viihtyikin uransa loppuun asti. Jälkiviisaasti voi todeta, että ehkä olisi kannattanut maksaa ne 200 puntaa.
Uusi suomennos on paikallaan. Vanha oli uudistettu vuonna 1995, mutta kaipasi kyllä jo virkistystä. Otetaanpa vertailuksi kohtaus, jossa Poirot tekee tohtori Sheppardiin lähtemättömän vaikutelman. Ensin vanhassa nimettömässä, Kirsti Katteluksen tarkistamassa käännöksessä:
Pyydän tuhannesti anteeksi, monsieur. En koeta puolustautua. Olen muutamia kuukausia kasvattanut kurpitsoja. Tänä aamuna äkkiä suutuin näihin kurpitsoihin. Lähetin ne itsekseen kävelylle – ah, en ainoastaan mielessäni, vaan ihan oikeasti. Tartuin isoimpaan. Lennätin sen yli aidan. Minä häpeän, herra. Heittäydyn eteenne maahan.
Näin kohta menee uudessa Jaakko Kankaanpään suomennoksessa:
Vaadin teiltä tuhannesti anteeksi, monsieur. Olen puolustusta vailla. Joitakin kuukausia kasvatan kurpitsoja. Tänä aamuna äkkiä saan raivon näihin vihanneksiin. Käsken niiden painua matkoihinsa – mutta voi! En vain mielessäni vaan myös todellisuudessa. Tartun niistä suurimpaan. Heitän hänet aidan yli. Monsieur, minä häpeän. Lankean maahan edessänne.
Kyllä tämä uusi minusta sujuvampi ja luonteikkaampi on. Arvostankin suuresti, että klassikoita käännetään uudestaan, kyllä näille uusintakäännöksille tarvetta on. Jos tämä klassikkodekkari on vielä lukematta, suosittelen lämpimästi!
