Tuskin on ketään, joka ei tietäisi, kenestä on kyse, kun puhutaan Juice Leskisestä. Juice eli risaisen elämän, mutta jätti jälkeensä niin paljon kaikkea; elää edelleen jokaisessa biisissä, niissä uskomattomissa riimeissä.
Antti Heikkinen kertoo Juicen elämän niin tarkkaan ja värikkäästi, mutta silti hienotunteisesti kunnioittaen, että sitä on todella ilo lukea. Paksua kirjaa, tiuhaa tekstiä lukee herkutellen, sillä kieli on aivan mahtavan soljuvaa ja se tempaisee mukaansa.
Teksti etenee kronologisesti alkaen Juicen lapsuudesta, sen karuudesta ja muutamista onnellisista hetkistä. Nuoruuden vuodet, kun isäpuoli varjostaa arkea ja Juicen tekemiset ovat paljolti muualla kuin kotona. Alusta asti hänellä on sana hallussa ja tekstiä alkaa syntyä.
Kirjassa käydään läpi Juicen rakkaudet, perhe-elämä, kaikki vaimot ja lapset. Silti, nuo ihmiset jäävät jotenkin sivuun, sillä musiikin tekeminen on se pääasia. Sitä syntyy kaiken aikaa ja jos minkälaisissa tiloissa. Tämän kirjan sivuilla pääsee Suomi-rockin historiaan ja sen tekijöihin, voi vaan fiilistellä omissa nostalgisissa muistoissaan samalla kun lukee ja lukee.
Luin kirjaa hitaasti, pieninä annoksina, aina siinä välillä makustellen sitä, mitä olin lukenut ja odottaen taas sitä hetkeä, kun pääsen jatkamaan. Risainen elämä pistää ajattelemaan, millaista se voikaan olla, miten risaiseksi elämä voi mennä ja mitä siitä silti syntyy. Taiteilijaelämää kaikessa raadollisuudessaan.
Juice Leskinen oli alansa nero ja tiesi sen itsekin, ainakin toisinaan.