Annika Kaarnalehto: Rinnat : kaikki mitä niistä tulee tietää

Rinnat

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jokaisen naisen pitäisi vähintään kunnioittaa, ellei jopa rakastaa, omia rintojaan. Ovathan ne olleet palvonnan kohde aikojen alusta saakka. Naisen elämänkaaren aikana rinnoilla on hyvin suuri merkitys niin omaan elämään kuin muidenkin, niin hyvässä kuin pahassa.

Rinnat-kirjaan on koottu rinnoista tietoa, jota emme välttämättä tiedä, mutta ainakin jokaisen naisen tulisi tietää. Kirjassa on tietoa niin rintojen historiasta ja niiden merkityksestä, rintaliiveistä ja oikean koon löytämisestä sekä rintasyövästä.

En odottanutkaan, että kirja sisältäisi pornahtavia kuvia, taikka tekstin olevan viihteellistä, mutta kirjassa mennään melkein toiseen ääripäähän. Kirjan teksti on oppikirjamaista ja kuvituksena on täysin samanlaisia mustavalkoisia kuvia erilaisista rinnoista sivu sivun jälkeen.

Kirjan sanoma on kuitenkin tärkeä. Rinnoistaan kuuluu välittää ja pitää huolta.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...