Karin Slaughter: Rikollinen

Rikollinen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Vuosi 1975 Atlantassa ja USA:ssa yleensä oli vielä miesten maailmaa, jossa seksismi ja rasismi kukoistivat valtoimenaan sekä kaduilla että poliisilaitoksella. Klaanin veljet suosivat toisiaan – ja taitavat suosia vieläkin – virkavalinnoissa ja erilaisissa etuuksissa. Naisten työntekoa poliisihallinnossa ei katsottu hyvällä, jos he työskentelivät muualla kuin konekirjoittamossa tai toimistotehtävissä. Siksi Amanda Wagner ja Evelyn Mitchell eivät saa tukea etsiessään huumekoukkuun jääneiden ilotyttöjen murhaajaa. Naiset ovat vähän turhankin sitkeitä ja se kostautuu heille vielä vuosien mittaan.

Lähes 40 vuotta myöhemmin asiat ovat muuttuneet paljon Atlantassakin. Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut; sama murhaaja iloittelee jälleen ja pitää kaupunkia kauhun vallassa. Tällä kertaa Amandan ja Evelynin lisäksi mukaan leikkiin otetaan myös Will Trent, eikä hänellä ole aavistustakaan miksi. Will kuulee jälleen erään ikävän uutisen. Hänen isänsä on vapautumassa vankilasta ja pääsemässä ehdonalaiseen. Asia kalvaa pahasti sekä häntä että muutamia muitakin tuolloisen rikoksen selvittelijöitä. Will itsehän ei voi muistaa mitään, hän oli tuolloin vastasyntynyt vauva. Se vauva, joka pelastettiin roskiksesta.

Sama kaava alkaa toistua. Huumeita vakituisesti käyttäviä nuoria prostituoituja, jotka ovat selkeästi toistensa näköisiä, siepataan ja murhataan. Murhaaja pitää heitä jossakin ainakin jonkin aikaa, ennenkuin surmaa heidät. Tuntuu, että juttua on vaikea purkaa sillä edelleen miehet ja varsinkin klaanilaiset ovat solidaarisia toisilleen. Kaikesta huolimatta.

Sara Linton joutuu pakostakin sekaantumaan asiaan, sillä hän on aloittamassa ilmeisen vakavan suhteen Willin kanssa. Lisäksi nykyinen kuolinsyyntutkija on sairastunut vakavasti ja hän vinkkaakin Saralle, että kannattaisi hakea hänen paikkaansa. Paikkaa, joka avautuu kaikesta päätellen jo varsin pian. Angie puolestaan on raivoissaan, koska Will ei suostu kostamaan hänen kanssaan Willin isälle tavalla, jota he suunnittelivat huolellisesti monta kertaa lastenkodissa. Moni muukaan henkilö Atlantassa ei välttämättä ole iloinen James Ulsterin palaamisesta ja asettumisesta asumaan loistohotelliin kaupungin keskustassa.

Edelleen ilotyttöjä katoaa, osa löytyy myöhemmin julmasti murhattuina, mutta kateissa on useita tyttöjä. Naiset pyrkivät selvittämään tilannetta ja lopulta asia alkaa ratketa sosiaalitukien huijausjutun perusteella. Siitä löytyvät ensimmäiset vihjeet ja metsästys alkaa! Edelleenkään miehet eivät ole välttämättä halukkaita puhumaan naispoliiseille, mutta ajat ovat silti hiukan muuttuneet. He eivät saa vastaansa enää sellaista pilkkaa ja ivaa kuin kymmeniä vuosia sitten. Kun tutkinta on siististi paketissa, on moni henkiinjäänyt huojentunut murhaajan kuolemasta. Ongelmaksi jää vain se, että tuntuu kuin heitä olisikin ollut kaksi?

Tämä on jälleen Karin Slaughterilta ovela dekkari, joka liikkuu vuodessa 1975 sekä nykyhetkessä kertoen enemmän Will Trentin taustasta ja hänen syntymästään ja kasvamisestaan. Lisäksi hänen esimiehensä, Amanda Wagnerin, menneisyydestä käy ilmi paljon uutta ja mielenkiintoista. Sekin, miksi hän haluaa pitää Willin lähellä omaa komentopiiriään. Juoni toimii, aikakausien vaihtelu on uskottavaa ja mielenkiintoista. Parhaat palat ovat hieman lohduton ajankuva sekä vuodelta 1975 että nykypäiviltä ja kertomukset syrjinnästä, rotuerottelusta ja poliisien toimista 1970-luvulla.

Suosittelen kaikille poliisiromaanien ystäville. Kirja on osa Will Trent & Sara Linton -sarjaa, mutta tämän voi erittäin hyvin lukea myös erikseen.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...