Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pienestä vinkistä otin vaarin ja tutustuin tähän kirjaan ja olihan siihen sitten syynsäkin. En koskaan oikein ollut innostunut Jörn Donnerista (1933–2020), mutta jotain hyvää hän sai aikaan, sillä hänen poikiensa kirjat ovat todella mielenkiintoisia. Nyt siis oli Otto Gabrielssonin vuoro.
Viimeinen kirje isälle on rankkaa tilitystä. Hän purkautuu ja kertoo kaiken, joka mieltä painaa ja tokihan painaa, jos isä on olemassa, mutta ei kuitenkaan ole poikansa elämässä. Sinänsä surullista pojan kannalta, joka olisi tarvinut isää ja usein oli kaivannut häntä.
Otto on herkkä ja kiltti. Kuinka hän yritti lähestyä isäänsä, mutta jos isästä ei ole edes sen vertaa, että olisi kohtelias ja käyttäytyisi, niin antaa olla. Niin Otto päättää jättää hyvästit ja hylätä isänsä, joka on hylännyt hänet. Kirja siis alkaa jo hyvissä ajoin, kun Jörn Donner on vielä elossa. Poika kertoo elämästään ja niistä muutamista kohtaamisistaan isänsä kanssa.
Kun isä kertoo julkisesti kaikelle kansalle, omassa kirjassaan, mitä mieltä on lapsistaan ja eritoten Otosta, niin se on loukkaavaa. Otto tapaa isänsä ja kertoo hänelle, kuinka tuli paha mieli, kun isä kertoi hänen olevansa erehdys. Ketäpä ei moinen koskisi. Minua ärsytti tavattomasti, että Jörn Donner oli niin kirjoittanut, oliko pakko? Olisi käyttänyt ohjetta, että jollei ole mitään hyvää sanottavaa, voisi olla sanomatta mitään.
Otto Gabrielsson käsittelee varmaan lopun elämäänsä sitä, että jäi vaille isää. Hän osaa kirjoittaa tunteistaan ja osoittautuu viisaaksi ja sivistyneeksi, lukeneeksi nuoreksi mieheksi. Olin todella ihastunut siihen tyyliin, jolla hän elämäänsä valotti. Välillä isää ikävöiden ja toivoen, että kun olisi edes kerran, mutta kun ei. Sitten taas toisaalta jotenkin vihaisenakin kaikesta, että pysyi poissa. Kaikki tunteet peliin ja niin jollain lailla lohduttavaa se, kun hän kertoo kaikista vioista, joita isästään löytää. Hän ikään kuin herkuttelee vielä sillä, mitä kaikki muut ovat hänen isästään sanoneet.
Jörn Donner on kuollut, mutta hänen poikansa elää ja toivottavasti kirjoittaa lisää, sillä kykyä ja taitoa on, enemmän kuin isällään.
