Fedor Dostojevskin laajasta tuotannosta tulevat yleensä ensimmäisenä mieleen hänen suuret romaaninsa. Niitä kaikkia yhdistää vahva psykologinen ihmiskuvaus ja yleismaailmalliset hyvän ja pahan vastakkainasettelut. Niitä pidetään romanttisen romaanitaiteen yksinä suurimmista saavutuksista. Riivaajat kuuluu kunniakkaasti tähän tiiliskivien sarjaan. Sen pääteema on konservatiivisen ja uudistusmielisen ajattelutavan kohtaaminen, nuorten ja vanhojen vastakkainasettelu.
Riivaajat jakautuu kolmeen osaan, joista ensimmäisen perusteella lukija luulisi vielä lukevansa melko tavallista seurapiiridraamaa. Nimeämättä jätetyssä kuvernementin pääkaupungissa seuraelämä saa piristysruiskeen, kun ulkomailla oleskelleet nuoret sivistyneet miehet Pjotr Stepanovitš Verhovenski ja Nikolai Vsevolodovitš Stavrogin palaavat kaupunkiin. Monimutkaiset naimahankkeet ja juorut saattelevat miehiä eikä skandaaleiltakaan vältytä.
Toisesta osasta alkaen tarinaan alkaa kerääntyä tummia pilviä vallankumouksellisen liikehdinnän lisääntyessä. Verhovenskin ja Stavroginin roolit ovat hieman epäselvät, mutta kaupungista löytyy liuta henkilöitä, joiden tavoitteena on selvästi suistaa vanha valta radaltaan tavalla taikka toisella. Kuvernööriltä ei tietenkään liiemmin ymmärrystä tällaiseen toimintaan löydy, jos kohta hänen ymmärryksensä laita on muutenkin hieman kyseenalainen. Kolmas osa vie kohti väistämätöntä purkausta ja väkivaltaista loppua. Aika ei ole vielä valmis sosialismille.
Dostojevski on mestarikirjailija. Riivaajien kerrontatapa on mielenkiintoinen: minäkertojan tarinankuljetus on lähinnä kommentointia ja kannanottoja hieman etäännytettyyn tapahtumakulkuun. Hän pyrkii näkemään kaikki vielä lukijalle tuntemattomat tapahtumat jo tapahtuneina tosiseikkoina ja hän yrittää nähdä ne siinä valossa, jossa ne on nähtävissä kaiken tapahtuneen jälkeen. Hieman erikoista, mutta ehdottomasti toimivaa.
Dostojevskin voima on mutkikkaissa filosofisissa, psykologisissa ja teologisissa pohdinnoissa. Hän kuvaa yksilön ajattelu- ja järkeilyprosesseja tavattoman syvällisesti. Häneltä löytyy ymmärrystä kaikenlaisille katsantokannoille ja ihmiskohtaloille, eikä mitään näkökulmaa ohiteta pureskelematta. Itselleni Riivaajien kohokohdiksi nousivat teoksen lopun peräkkäiset tapahtumat, joissa ensin itsensä jumalaksi korottava Kirilov päätyy itsemurhaan, ja sitten heti hänen jälkeensä sairas Stepan Trofimovitš, surullisen hahmon alistettu ritari, löytääkin Jumalansa käyttäen suunnilleen yhtenevää argumentaatiota.
Jos jostain on kritiikkiäkin annettava, niin menköön sitä Kariston toimituskunnalle. Riivaajat kärsii erityisesti loppua kohti yhä enenevistä painovirheistä ja erityisesti alaviitteiden typografisista ongelmista. Lisäksi ilmeisesti aiemmin useana niteenä julkaistun teoksen sivuviittauksia ei ole tähän laitokseen tarkistettu: alaviitteissä annetuilla sivunumeroilla ei ole mitään tekemistä tämän painoksen sivunumerointien kanssa.
Riivaajat on tietenkin raskasta luettavaa. Siitä nauttiminen vaatii paneutumista ja aikaa. Mielestäni Dostojevski on kuitenkin aikansa ansainnut. Riivaajat on maailmankirjallisuuden merkkipaaluja. Suosittelen.