Riitasointu jatkaa Noran ja Patchin tarinaa siitä, mihin se Langennut enkeli -kirjan lopussa jäi. Nora joutuu pian huomaamaan, ettei suhteen ylläpitäminen suojelusenkeliin ole kovinkaan helppoa, minkä lisäksi Patch käyttäytyy kummallisen välttelevästi ja kaiken lisäksi osoittaa käsittämätöntä kiinnostusta Noran verivihollista Marciaa kohtaan. Samaan aikaan kun Noran ja Patchin suhde menee yhä enemmän solmuun, Nora joutuu pohtimaan omaa tilannettaan nefilin jälkeläisenä. Onko murhaaja yhä hänen jäljillään, ja mitä itse asiassa tapahtuikaan Noran väkivaltaisesti kuolleelle isälle. Voisiko isän tappaja olla sittenkin Patch? Nora kuulee myös uusia asioita äidistään, eikä enää tiedä kehen oikein voisi luottaa.
Riitasointu syventää Langennut enkeli -trilogian tarinaa huomattavasti, sillä monet sarjan ensimmäisenkin osan tapahtumat saavat lisävalaistusta kirjan myötä. Myös jännitys kasvaa kirjassa uusiin mittoihin, eikä onnelliseen loppuunkaan voi enää takuuvarmasti luottaa.
Becca Fitzpatrickin kirjat ovat mielenkiintoinen sekoitus jännitystä, fantasiaa ja romantiikkaa, ja poikkeuksena moniin muihin yliluonnollisiin rakkaustarinoihin, Fitzpatrickin maailma on koko ajan melko synkkä. Vaikka Noran ja Patchin rakkauden este on yliluonnollinen, päätyvät he usein hyvin inhimillisiltä vaikuttaviin riitoihin.
Itse olen pohtinut jonkin verran näiden yliluonnollisten romanssien parisuhdekuvausta, ja mielestäni Riitasoinnun ehdottomasti positiivinen puoli on se, että siinä näytetään ettei yhteiselo sen tosirakkaudenkaan kanssa aina ihan ongelmatonta ole. Ei rakkauden tällaisissakaan romaaneissa tarvitse olla aina ruusunpunaisten lasien läpi tarkasteltua.