Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tieteisseikkailujen suosio lähti nousuun 1950-luvulla, ja Super Detective Library-sarjan kustantaja halusi kakusta siivun. Julkaisun muut sarjakuvat olivat agenttisarjoja ja murhamysteerejä, ja avaruusseikkailu piti saada istumaan saman otsikon alle. Niinpä luotiin avaruusetsivä Rick Random. Sarja ilmestyi vuosina 1954–1960.
Tulevaisuudessa rikollisuus on liki olematonta, joten pienikin rötöstely universumin laidalla herättää heti planeettojenvälisen etsivän mielenkiinnon. Tarinat on otsikoitu jännittävästi, ja ensimmäisellä sivulla kuvaillaan kuinka merkillisen tapauksen eteen Rick Random tällä kertaa joutuu. Loppujen lopuksi kummallisuudet ovat aika tavanomaisia. Ainakin nykylukijan näkökulmasta jättiläiset, lihansyöjäkasvit ja hypnotisoijat ovat hyvin perinteisiä 1950-luvun scifiaiheita.
Tarinat ovat perusteellisia, ja joskus myös laahaavia. Henkilöt ovat sitä mitä sanovatkin olevansa, pettureita ei ole, eikä lukijaa yllätetä juonenkäänteillä. Mukana on tyyppejä, jotka automaattisesti lasketaan epäiltyjen ulkopuolelle, kuten älykäs tiedemies ja kaunis nainen. Välistä Rick Random on suorastaan ärsyttävän rikkiviisas. Joku — useimmiten nainen — saattaa tehdä älykkäähkön huomion, mutta Rick tuumaa kaikkitietävästi ottaneensa asian jo huomioon. Kamppailujen tauotessa Rick pistää rennosti tupakaksi.
Sarjan naiset ovat aina kauniita, solakoita ja arvoituksellisia, ja pukeutuvat glamouristi iltapukuun. Mutta, toisin kuin vanhemmissa scifisarjoissa, Rick Randomissa naiset eivät ole pelkkiä uhreja. He ovat koulutettuja, ja osaavat muun muassa navigoida avaruudessa. Rähinöistä heidät kuitenkin jätetään ulkopuolelle: ”Ei, tarvitsen sinua täällä”, Rick sanoo, ja jättää naisen tarkkailemaan radioviestejä.
Pääosin sarjan taiteesta vastasi Ron Turner (1922–1998). Ohuimmat viivat ovat kadonneet alkuperäispainatuksen kehnon painopaperin mukana. Piirrosjälki on silti nautinnollista katseltavaa. Mukavan lisävivahteen tuo anatomiset erehdykset, joita on paljon. Rick Random on joka tarinassa erinäköinen. Kädet ovat liian pienet suhteessa muuhun vartaloon, olkapää tai käsivarsi saattaa olla ylipitkä, tai vartalo kiertyy kummasti ympäri suhteessa alavartaloon. Silti, joissain ruuduissa Turnerin huikeat visiot pistävät lukijan haukkomaan henkeään.
Palatsit ovat liki loputtoman kokoisia ja koristeltu suunnattomilla kuvapatsailla, ja avaruusraketeissa, sukelluslaivoissa ja -vesikiitureissa on 1950-luvun tyyliin komeat keulamaskit, massiiviset pakoputkistot, sekä korkeat siivekkeet. Tulevaisuudessa kaikki ajavat lepakkoautolla.
Rick Random luotiin hölmöksi viihdehötöksi, kuuleehan sen jo nimestäkin, mutta sarjan pariin palaa yhä uudelleen, koska se on niin viaton. Siinä ei ole syvempiä teemoja tai allegorioita, eikä se edes yritä olla muuta kuin puhdas ja suoraselkäinen seikkailusarja. Yllätyksettömyys on sarjan tavaramerkki, ja lukija tietää mitä saa. Rick Random ei ehkä ole aikansa paras scifisarja, mutta se on kaikkein viehättävin. Alex Raymondin Flash Gordon on visuaalisesti upea sarjakuva, mutta liian vakava. Jet-Ace Logan taas on kuin Rick Randomin parodia, vaikkakin täydessä hulluudessaan hieno sarjakuva sekin.
Prionin kokoelmakirja on pehmeäkantinen, vaikka onkin tehty kovakantisen näköiseksi. Julkaisun ikävä puoli on, että paksusta kirjasta tulee vähän lötkö. Etukansi tahtoo väkisinkin murtua.