Juhanin elämä tuntuu olevan hyvällä mallilla. Toisinaan työvoimatoimiston psykologina oleminen on tylsistyttävän arvattavaa, mutta mukaviakin yllätyksiä tulee vastaan. Suhde rakastetun kanssa tuntuu olevan kantimissa. Sitten isä sairastuu. Silloin mieleen palautuvat kamalat, työntäyteiset lapsuus- ja nuoruusvuodet maaseudulla. Jatkuva työ ja työhön patistaminen, joskus pakollakin. Sekä isä. Isän hurjuus ja tämän antamat selkäsaunat. Mitään hauskaa ei olisi saanut tehdä, ei edes leikkiä.
Kun Juhani myöhemmin hakeutui pois kotoa ja opiskelemaan sekä tunnusti itselleenkin oman homoseksuaalisuutensa, ei se tilannetta ainakaan parantanut. Häntä kohdeltiin kotona kuin koiraa… asia oli kova varsinkin isälle, mutta myös koko suvulle. Ja mitä kylälläkin puhuttiin!
Kun isä nyt sairastuu, Juhani joutuu tekemään tiliä sekä oman lapsuutensa että nuoruutensa, mutta myös äidin ja sukulaisten kanssa. Hänen on kohdattava oma ulkopuolisuutensa, pettymykset ja vanhat pelkonsa sekä päästävä niistä irti. Helppoa se ei ole, ei missään nimessä. Kaikki tämä vaatii Juhanilta koko lapsuuden ja nuoruuden häväistysten, kiusaamisen sekä pakottamisen läpikäymisen ja analysoinnin sekä itsensä ja seksuaalisuutensa lopullisen hyväksymisen.
Reunalla on hieno esikoisromaani, joka kuvaa hyvin 1960-luvun maaseutua sekä kyläyhteisöä ja sitä kulttuuria, joka oli voimissaan. Mies oli mies, joka teki ja osasi, oli kova ja karski. Nykyistä työpaikkaa ja virastoa taas kuvataan hyvin laumana, jossa on erilaisia klikkejä ja jolta vaaditaan ainaista sopeutumista kulloinkin vallalla oleviin muutoksiin, jotka sanellaan ylhäältä, mikä milloinkin on muotia työmarkkinoillakin. Suosittelen, kasvukertomus miehestä, joka lopulta runnoi itsensä ainakin osittain vapaaksi ja jää suunnittelemaan omaa tulevaisuuttaan valoisammalla mielellä.