Robinsonadi, sehän tämä, omasta halusta. Ei sovi isätön poika sukuun, äiti hyljeksii, täti kiusaa. Lapsuuden vuodet juuretonta orjan elämää Onnelan onnettomassa ilmapiirissä. Poika on varttunut aikamieheksi olosuhteissa, joissa itsetunto lyödään matalaksi. Ei auta vaikka Onnelan nimi muuttuu Koivusalmeksi, minne turisteja kaipaillaan. Omat kontaktit toisiin ihmisiin eivät ota onnistuakseen, viisainta on lähteä, poistua kuvioista jälkiä jättämättä.
Löytyy asumaton saari, jossa hatara mökki. Siellä aika kuluu, luontoa tarkkaillen, ihmetellen juurettomuutta, kelpaamattomuutta. Ei muuta sydäntä maailmassa kuin saaren vankka, paljas kallio, jonka sydämen äänen voi kuulla herkällä korvalla. Mantereen kalastaja on ainoa kontakti maailmaan; kalastaja ymmärtää, eikä ole työntymässä jokapäiväistä elämää häiritsemään.
Kirjailija jakaa romaanin kertojan lyhyisiin väliintuloihin ja miehen ’päiväkirjoihin’. Miehen kirjoituskone täyttää tyhjiä arkkeja täysiksi niin kauan, kunnes mies katoaa saareltaan tietymättömiin.
Kanerva Vaakanainen on Ukri ry:n puheenjohtaja, ja Ukri on pohjoiskarjalaisten kirjailijoiden ja aktiivikirjoittajien yhdistys. Requiem on hänen neljäs teoksensa.
Naiskirjailija, anteeksi jaottelu, miehen mietteissä syvimpiä munaskuita myöten uponneena. Ei eroa lain. Ihminen on ihminen, lopulta samoissa liemissä, samaa elämisen tuskaa poteva, sukupuolen määräämättömissä. Aidon makuiselta maistuu.
Puhumattomuus, epäsosiaalisuus – ja mitä näitä raskaita kannettavia, nykyelämänmenoon kuuluvia, pahaa oloa lisääviä yhteisöllisyysvaatimuksia nyt onkin – eivät ole sukupuoleen sidottuja, perusinhimillisistä tarpeista puhumattakaan. Kun kaikki ei ole kohdallaan, natsaa, voi käydä kylmät ja tuuli viedä, kuten kirjan miehen, pakoon, vaikka tiettömien taipaleiden taakse meren saarelle.
Puhutteleva kirja yksinäisyydestä.
Mitä nyt vähän ne pirun possessiivisuffiksit häiritsivät.