Kjell Westö: Rennot suosikit

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ihmisiä, ihanteita ja niiden murtumista, lapsuuden muistelua, jalkapalloa ja Helsinkiä. Kjell Westön on monipuolista luettavaa. Se herättää ajatuksia ja saa lukemisen ohessa pohtimaan omaa elämäänsä. Kertomukset ovat helppolukuisia, mutta sisällöltään syvällisiä. Kirjan nimi ei viittaakaan tyyliin, vaan radio-ohjelmaan, kuten eräästä novellista selviää.

Rennot suosikit sisältää 11 vaihtelevanpituista novellia. Tarinat ovat erilaisia ja kertovat erityyppisistä ihmisistä, mutta yhteneväisyyksiäkin löytyy. Lähes kaikissa novelleissa liikutaan Helsingissä ja Westö kuvaakin pääkaupunkiamme monisävyisesti. ”Kuin palavaan liekkiin hakeutuva hyönteinen hän suuntasi kulkunsa keskustaan.”

Westö onnistuu minä-henkilön tuntojen kuvaamisessa hyvin. Novellien päähenkilöt uskaltavat myöntää omat heikkoutensa ja kyseenalaisen käyttäytymisensä — jopa valehtelunsa. Tätä kirjailija peilaa myös paljon jalkapallon kautta. Omat moraaliset ratkaisut ajavat kentälläkin edelle, vaikka hintana olisi oma maine ja joukkuetovereiden viha.

Kirjan selkeä päänovelli on yli 100-sivuinen Melba, Mallinen ja minä. Tarina sijoittuu noin kolmen vuosikymmenen taakse ja muistuttaa hienosti siitä, että monet ongelmat, kuten koulukiusaaminen ja myös kiinnostavat asiat ovat samantyylisiä vuodesta toiseen. Novellissa Kekkonen on presidentti ja kiwi-hedelmä vasta saapuu Suomeen, mutta nuorten ajatukset pyörivät musiikissa, urheilussa tai vastakkaisessa sukupuolessa.

Rennot suosikit päättyy sivun pituiseen kuvaukseen kertomuksesta, sen tekijästä ja lukijasta. Kirjailijan itsensä sanoin kertomus on tie ja lukija tiellä kulkija.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...