Rumiko Takahashi: Ranma ½

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Luulin, etten pitäisi mangasta, mutta Ranma ½ on kaikessa söpöydessään ja hupsuudessaan niin itseironista, että eihän siitä voi olla pitämättä.

Ranma on teini-ikäinen japanilainen poika, jonka karateharjoittelua oma isä ohjaa. Yhdessä isä ja poika lähtevät uhkarohkeasti Kiinaan harjoittelemaan, ja kastuvat siellä kumpikin maagiseen lähteeseen. Tästä seuraa, että kastuessaan kylmällä vedellä Ranma muuttuu tytöksi ja kuumalla vedellä takaisin pojaksi. Isä puolestaan muuttuu kylmän veden vaikutuksesta pandaksi ja kuumalla taas takaisin ihmiseksi.

Isä on huolissaan, ettei nyt saa poikaansa/tytärtään naitettua kenellekään, ja tekee kihlaussopimuksen vanhan ystävänsä kanssa, jolla on poikamainen, karatea harrastava tytär, Akane. Ranmalta ja Akanelta ei kysytä mielipidettä. Näin on monenlaisten tykkäämissotkujen, taistelukohtausten ja söpöilyn keitoksen ainekset heitetty pataan.

Ranma kastuu tietenkin jatkuvasti, jotta juoneen saataisiin mahdollisimman paljon sekaannuksia. Kuuman veden tarve lisää tapahtumiin runsaasti kylpemiskohauksia. Ilkikurisuus ja pikkutuhmuus ovatkin sarjan paras mauste. Ainakin suomenkielisissä kirjoissa on mukana mukavaa lisätietoa mangan ympärillä pyörivän fandom-maailman ymmärtämisen avuksi.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...