Puupää-hatulla ja Sarjakuva-Finlandialla palkittu Tiitu Takalo on tunnetuimpia sarjakuvantekijöitämme, jonka ura on kestänyt jo reilusti yli 20 vuotta. Menestyneiden laajempien teostensa ohella hän on julkaissut myös paljon sarjakuvanovelleja, joista kattava valikoima on nyt koottu Rakkaus on köyhän rikkaus : Kootut sarjakuvanovellit -nimiseksi paksuksi opukseksi. Lähes 250-sivuinen julkaisu muistuttaa Pauli Kallion Ammatti : käsikirjoittaja -teosta, sillä myös tätä tekijän itse toimittamaa höystävät tekijän lisähuomautukset ja selitykset. Kirja on jaettu neljään temaattiseen osioon, joissa Takalo pohtii ihmissuhteita, sukupuolirooleja ja niiden moninaisuutta, yhteiskuntaa sekä elämää kotona ja matkoilla.
Tiitu Takalon sarjakuvia lukiessani huomioni kiinnittyy tekstiin. Sitä on aika paljon, ja sillä on jotenkin selvästi isompi painoarvo kuin kuvilla. Miksi näin? Takalon sarjakuvien lähtökohta on useimmiten juuri yksittäisen hahmon kokemuksissa tai parin päähenkilön keskustelussa. Omaelämäkerrallisuudella ja autofiktiolla on merkittävä rooli. Kuvien taustat ovat monesti luonnosmaisia, vain taustoja. Vaikka tapahtumapaikat ovat oikeasti olemassa – Tampereella, erityisesti Hervannassa tai keskustassa, Jäämeren reiteillä ja niin edelleen – ovat ne merkittävämpiä Takalolle itselleen kuin lukijalle.
Mutta ehkäpä sarjakuva on erityisen hyvä väline Tiitu Takalon ajatusten julkituomiselle. Pieneen tilaan mahtuvan tekstin on oltava tarkkaa, punnittua. Ylimääräistä sanahelinää ei mukaan mahdu. Ja kuva luo tunnelman, johon teksti istuu. Tasapaino on hyvä.
Tiitu Takalon lähtökohdat ovat vastakulttuurissa, punk-piireissä, anarkofeministisessä aktivismissa. Hän pohtii omien kokemustensa pohjalta monipuolisesti maailmaa ympärillään ja uskaltaa esittää mielipiteensä, toisinaan suoraan, joskus vähän verhotummin. Rakkaus on köyhän rikkaus on hieno sarjakuvakokoelma, joka kyllä kannattaa lukea!