Elina Hirvosen romaanit ovat minulle vieraita; en ole lukenut Hirvoselta muuta kuin Ujuni Ahmedin kanssa kirjoitetun Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin. Se olikin oivallinen kirja, merkittävää kirjallista aktivismia. Rakkauksien lokikirja kiinnosti kuitenkin, kun kuvastossa viitattiin Rachel Cuskin, Deborah Levyn ja Jenny Offillin tuotantoon. Kun kirjan vielä luvataan aloittavan trilogian, väistämättä tulee mieleen Cuskin Ääriviivat-trilogia.
Rakkauksien lokikirja on autofiktiivisen oloista kuljeskelua ja poukkoilua aiheesta toiseen. Sen kantavana teema on nimensä mukaisesti rakkaus ja menetelmänä vaeltelu ja keskusteleminen erilaisten maailmalla kohdattujen ihmisten kanssa. Hirvonen on maailmankansalainen ja aktivisti ja elämä vie hänet – tai romaanin kertojan – esimerkiksi keskustelemaan irakilaisten pankkiirien kanssa ja pelastamaan ystäväänsä Kabulista Talebanien valtaannousun jälkeen. Kirja heijastelee myös aikamme kriisejä: koronapandemian ja etäelämän vaiheet mahtuvat siihen, jo mainittu Talebanin nousu ja Ukrainan sodan alku.
Hirvonen on elänyt kirjoittamisen arvoista elämää; se tästä vahvimmin välittyy. Harvalla on tällaista elämänkokemusten kirjoa, josta ammentaa. Tämä maailmanparantaja-aktivistin tulokulma on jotenkin raikkaampi kuin suosittu menestyskirjailija -kulma; sinänsä ymmärrän, jos Hirvosen tapa kirjoittaa joitakin hieman vastakarvaan silittelee. Yhtä lailla ymmärrän, jos joku tästä lumoutuu aivan tyystin.
Minä olen jossain siinä välissä, mutta kallistun enemmän sinne lumoutumisen suuntaan. Kirjassa kuvattu elämäntapa tuntuu vähän vieraalta ja etäiseltä, mutta toisaalta Hirvonen kirjoittaa kyllä hyvin ja sujuvasti, ja nostaa esiin arvokkaita näkökulmia. Aion siis jatkaa trilogian lukemista, jahka myöhemmät osat ilmestyvät.