Merja Ojanperä: Rakkaudesta villasukkiin

Rakkaudesta villasukkiin

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Villasukkakirjojen runsaasta sadosta sain tällä kertaa käteeni tunnetun neulesuunnittelijan Merja Ojanperän uuden kirjan. Kylläpä näitä riittää ihastukseksi meille villasukkamallien ystäville!

Rakkaudesta villasukkiin sisältää 20 ennennäkemätöntä mallia. Kovin viehättäviä ovat kaikki; suurin osa on pitsi-, pinta- ja palmikkoneuleita, mutta muutama kirjoneulekin on päässyt mukaan. ”Tämä kirja sisältää sukkamallien muodossa oman kasvutarinani, miten työni on minua opettanut”, Ojanperä kirjoittaa alkusanoissaan, ja onhan hän kovasti pitkälle päässyt näin ajatellen, sillä ainakin minä pidin kovasti näistä sukkamalleista, niiden vaihtelevuudesta, eri vaikeustasoista ja eripaksuisista langoista. Alussa on myös oikein tarpeellinen lankojen vaihtotaulukko, sillä joitakin lankoja ei kerrassaan ole ainakaan pienemmillä paikkakunnilla saatavilla, vaikka nettikaupat auttavat tässäkin suhteessa. Mutta onhan totta, että ne ihanimmat käsinvärjätyt langat saattavat olla myös saavuttamattoman kalliita.

Kuten sanottu, vaikeustasot vaihtelevat myös. Ihan helppojen mallien kirja tämä ei yleisesti ottaen ole, lukuunottamatta ehkä esimerkiksi Katu-uskottava–nimisiä varrettomia palmikkosukkia ja joitakin kirjoneuleita, jotka muuten näyttävät tulleen viime aikoina kovasti muotiin. Kun tutkin kirjoneuleita, Supervoimia-malli näytti aluksi epäilyttävän tutulta, tarkemmin ajateltuna ihan järkyttävän paljon Niina Laitisen Siskoni mun -sukilta, mutta sitten rauhoituin, kun huomasin, että suurin osa tästä vastaavuudesta johtui varmastikin samasta lankavalinnasta: valkoiselle pohjalle oli kirjavalla Viking Nordlys -langalla neulottu toistuvia kuvioita.

Oli miten oli, suurin osa tämän kirjan malleista oli perin viehättäviä, ja esimerkiksi Solmukohtia– ja Täyttyneitä toiveita -sukat suorastaan kiljuivat tulla kokeilluiksi, vaikkakin jälkimmäisen massiivinen kaavio näyttikin vanhoille silmilleni vähän pelottavalta.

Ainoa mistä en kirjassa jostain syystä oikein pitänyt, olivat mallien runolliset esipuheet, mutta ehkäpä olen vain liian proosallinen mieleltäni.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...