Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pihalla kaikki tietävät äidin ostamasta Pöly-Esteri-sohvasta, koska isä on huutanut siitä niin paljon. Mutta jo seuraavassa hetkessä äiti makaa sohvalla ohuena ja keltaisena, ja pian hän on poissa.
Jäljellä ovat Anni, Isko ja isä. Äiti on poissa ja hänestä ei puhuta, mutta elää pitää, mennä eteenpäin.
Tarina alkaa kuitenkin vuodesta 1972 ja hetkestä, kun äiti ostaa sohvakauppiaalta sohvan. Kauaa ei ehdi äiti siitä sohvasta nauttia, kun yht’äkkiä onkin isän vuoro laittaa lapsille ruokaa. Mummi tulee välillä hääräämään.
Isko kirjoittaa ylioppilaaksi ja järjestää kaiken, mutta isä olikin päättänyt, että silloin lähdetään reissuun. Mitä kummaa? Miksi, eikö isä sen vertaa välitä lapsensa ylioppilasjuhlista?
Anni säätää yhen Kaiden kanssa niin, että pamahtaa paksuksi ja saa Onnin. Menee kuitenkin yhteen Turren kanssa, joka on pitkänmatkan juoksija. Sitten on Markku ja on Raimo…
Isä löytää uuden:
– Me ollaan Hemmingin kanssa vähän porukoitu, nainen sanoi ja pukkasi isää leopardilanteellaan. Isä hymyili kuin gekko.
Kirjassa eletään 50 vuotta, mutta äidistä ei juuri puhuta. Kaikkea tapahtuu, niin kuin nyt elämässä yleensä.
Sari Pöyliö osaa taidon kuvata perheen arkea, ihmissuhteita ja sellaiseen tyyliin, että se naurattaa, mutta myös nostattaa kyyneleet silmiin. Juuri niin kuin elämä on, iloa ja surua.
Ihanaa kuvausta siitä, kuinka isä Hemminki on isä omille lapsilleen Iskolle ja Annille, ja miten isoisänä Onnille ja Iskon kaksosille. Niin ja miten Anni sählää ja Isko koittaa elää. Ihania nimityksiä ihmisille, kuten tohtori Syöpä, rouva Syöpä, Nenänkaivaja, Paksukainen….
Sari Pöyliön rikas ja antoisa teksti on se, mikä tässä kirjassa jyllää, niin että sitä on vaikea sanoittaa, mutta se tragikoomisuus, musta huumori on niin uskomattoman hienoa, että tekee mieli lukea joka lause useaan kertaan. Kirjasta tulee sellainen hyvä fiilis ja miten voi arkea ja elämää hienosti kuvata!
