Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

”Läpitunkeva, pohjattoman syvä pettymykseni on yhtä kuin veren jäätymispiste, rakkauden äärimmäinen Antarktis.”

Mikä yhdistää rakkautta ja Antarktista? Rakkaus, jonka pitäisi olla jotain lämmittävää ja läheistä, ja sitten napajäätikkö, kylmä ja kova ja karu. Molemmat teemat ovat läsnä tässä Sara Stridsbergin uudessa romaanissa, mutta kylmyys ja karuus vievät todellisuudessa voiton suloisesta lämpimästä rakkaudesta.

Kristina eli Inni on elänyt kovan ja normaaliyhteiskunnasta syrjäytyneen elämän: hän on ollut heroiiniaddikti ja rahoittanut sitä prostituutiolla. Rakkaus Shaneen on ollut tempoilevaa, ja kaksi tästä liitosta syntynyttä lasta on otettu huostaan. Ja sitten Inni kuolee, eikä millään ylevällä tavalla, sillä hänestä tulee paloittelumurhaajan uhri, murhaajan, joka jää tuntemattomaksi ja kasvottomaksi, eikä hän joudu vastuuseen teostaan.

Mutta Inni ei kuole matkalaukuissa mädäntyvän ruumiinsa myötä, vaan hänen sielunsa ja mielensä jäävät elämään. Hän palaa takaisin lapsuutensa maisemiin, takaisin omiin lapsiinsa, katuelämään ja toistuvasti myös karmeaan kuolemaansa. Hän oli aina arvellut kuolevansa joskus oman käden kautta ja sitä kautta päättävänsä edes jostain elämässään, mutta murhaaja ehti ensin. Vain Innin sitkeä mieli jää jäljelle. Mutta häntä eivät tuonpuoleisessa odota valkopukuiset enkelit.

”Ihminen on iäisyydessä ypöyksin, ei ole mitään taivasta, ei jumalia eikä joulupukkeja, mikään korkeampi voima ei varjele meitä. Ei ole rangaistuksia mutta ei myöskään armoa. Viimeisen hetkensä koittaessa ihminen humahtaa yksin tyhjyyteen.”

Rakkauden Antarktis on synkkä kirja, ei totisesti mikään hyvänmielen tuoja. Mutta se pakottaa lukijansa ajattelemaan elämän ja kuoleman syviä kysymyksiä. Ja Stridsbergin kieli Outi Mennan upeana suomennoksena on aiheesta huolimatta kaunista ja tyylikästä, se kuvailee vaikeita asioita lähes hengästyttävällä uskottavuudella. Jokin tässä kirjassa iskee suoraan mielen perukoille, se on koskettavin romaani, jonka olen vuosiin lukenut.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...