Birgitta Forslund: Rakkain villatakkini : 24 neule-­ ja virkkausohjetta

Rakkain villatakkini

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Villatakki on kätevä vaate; sitä voi käyttää melkeinpä kaikkina vuodenaikoina ja kaikenlaisissa tilaisuuksissa, jos vain materiaali on sopiva. Tämän on todennut myös Birgitta Forslund, joka on koonnut oikein viehättävän kirjan erilaisista villatakkiohjeista.

Kuten alaotsikko kertoo, kirjassa on 24 mallia, jotka ovat keskenään mukavasti erilaisia. Ne on nimetty käyttäjäkunnan mukaan: on ratsastajalle, floristille ja puutarhaan sopivia malleja, ja onhan mukana myös klassinen ballerinan vaaleanpunainen kietaisuneulekin. Kaikkiin malleihin on koot välillä S-M­-L.

Eniten on erilaisia pintaneuleita, lisäksi mukaan on otettu pari yksinkertaisempaa kirjomallia ja papille aiottu kaarrokkeellinen kirjoneule, jossa tarvitsee sitten ommella suljettuun neuleeseen koneella saumat ja uskaltaa leikata neule niiden välistä auki, mitä minä en ole koskaan osannut tehdä. Lisäksi kirjassa on muutama oikein kaunis virkattu villatakki.

Ohjeet on annettu varsin selkeästi; ehkä kaipaamaan jää vain kaavakuvia, joista voisi tarkistaa valmiiden kappaleiden mitat. Suurin osa malleista on toteutettu tutuilla Dropsin ja Rowanin langoilla. Tämä on hyvä käsityökirja, ja ainakin itse löysin siitä heti useammankin kokeiltavan neulemallin.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...