Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Voi että, miten odotankaan iltasatuja! Sitä, että pikkulukijamme jaksaa keskittyä edes hetken kirjaan, jossa päällimmäisenä tarkoituksena ei ole painaa nappia tai avata luukkua, vaan kuunnella ja katsella. Toki hän sitä jo nytkin tekee, hyvällä tuurilla kahdenkin lauseen verran. No, nytpä minulla on aikaa keräillä lapselle kotikirjastoa.
Hyviä iltasatuja, on siis ensimmäinen asia, joka minulle tästä eläinsatukokoelmasta tulee mieleen. Sopivan lyhyitä, joita voi tarvittaessa lukea useitakin, ei pelottavia ja monesti opettavaisiakin, jolloin pieni nukkuja voi siirtyä unten maille rauhallisin mielin ja vielä käsitellä unissaan juuri oppimaansa. No juu, vitsi.
Joka tapauksessa Rakkaimmat eläinsadut on suurimmaksi osaksi ihan kelpo kokoelma, vaikkakin sen sata satua kovin eritasoisia ovatkin. Itse pidin ehdottomasti eniten klassisista, kerta toisensa jälkeen kuulluista saduista, kuten ”Miten karhu menetti häntänsä” tai ehkäpä vieläkin klassisemmista Aisopoksen moraalisista opetussaduista, joiden osuvuutta eivät välissämme olevat kaksi ja puoli tuhatta vuotta ole pystyneet horjuttamaan.
Uusistakin saduista löytyi toki joitakin mieluisia, mutta myös joitakin, joiden paikaksi tätä kokoelmaa hiukan ihmettelen. Esimerkkinä näistä mainittakoon neljä Pikku lohikäärme -satua. No, ehkä ne ovat lasten mieleen. Samoin neljä lähestulkoon toistensa kopiota olevaa etsimisseikkailua kyllästyttivät siitäkin huolimatta, että liiallisesta pituudesta tämän kokoelman satuja ei todella voi syyttää. Mutta taas: lapsethan tuosta toistosta nauttivat ja lapsillehan näitä satuja luetaan.
Siis kaiken kaikkiaan hyvä kokoelma, jonka parissa viettää yhteisiä satuhetkiä.
