Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Hessu Laine on täällä taas!
Piia Kaikkosen esikoisteoksessa Kuoleman varjo pääsimme tutustumaan tähän omapäiseen mieheen, joka aikoinaan työskenteli lääkefirmalla ja sotkeutui rikoksen selvittelyyn Espanjassa. Nyt Hessu on päässyt toisenlaisiin hommiin Kaikkosen uusimmassa Rakkaat lapset -rikosromaanissa.
Hessun äiti sairastuu, joten Hessulla on erittäin vahva syy palata entiseen kotikaupunkiinsa Ouluun vuosien jälkeen. Suhde isän kanssa on vaikea ja kun äiti kuolee, on Hessun aika selvittää välinsä isänsä kanssa. Kotikaupungissaan Hessu tapaa myös muita sukulaisiaan, luettuaan ensin paikallislehdestä kadonneesta serkuntyttärestään. Hessua asia jää tietenkin vaivaamaan ja hän päättää alkaa selvittämään sukulaistyttönsä kohtaloa, samalla selvittäen omia sukulaissuhteitaan. Onko serkun teinityttö lähtenyt vapaaehtoisesti jonkun matkaan vai onko kyseessä rikos? Lieneekö tyttö hengissäkään enää?
Monien mutkien ja ihmeellisten sattumien kautta Hessu pääsee oikeille jäljille ja vaarantaa samalla oman henkensä. Tuntuupa miehellä olevan tuuriakin matkassa, kun hän sotkee itsensä itänaapurimme rikollispiireihin ja taistelee hengestään umpihangessa pakkasella. Löytääkö Hessu sukulaistyttönsä?
Henkilönä Hessu on edelleen uhkarohkea oma itsensä, hieman jääräpäinen jolla tosiaan on myös onnenkantamoinen matkassa. Kovin yksinäiseltä mies tarinassa kylläkin vaikuttaa, etenkin kun perhesuhteet menevät miten menevät. Mutta toisaalta lukijana ilahtui myös Hessun uusista sukulaisista. Kirjan muut henkilöt ovat myös yksityiskohtaisia, hyvin kuvailtuja persoonia. Monipuoliset henkilöhahmot sujahtavat tarinaan luontevasti. Muistettavia hahmoja ei ole liikaa, luettaessa tietää kenestä on kyse.
Tarina itsessään etenee luontevasti ja jouhevasti. Alussa en tosiaan olisi arvannut mitä kaikkea edessä onkaan. Kaikkonen tosiaan osaa pitää lukijan viimeiseen saakka jännityksessä. Vaikka tykkäsin Kaikkosen ensimmäisestäkin kirjasta, niin tästä tykkäsin vielä enemmän. Kirjailijan kehityksen näki sekä kirjoituksessa että juonessa. Nyt itse kirja sai myös ansaitsemansa kunnian, kun tarina oli laitettu kovien kansien väliin.
On mukava lukea välillä tarinoita, joissa rikosta ei selvitäkään poliisi. Tosin lukiessa meinasi välillä unohtua tämäkin seikka, koska Hessun toimintatavat olivat niin ammattimaisia. Itseäni se ei kylläkään häirinnyt, mutta olen kyllä sitä mieltä, että Hessusta tulisi oiva rikospoliisi!