Roald Dahl on lähinnä jäänyt minulle mieleen lastenkirjailijana. Oikea käsitys tai ei, kyllä Dahl osaa aikuisillekin kirjoittaa novelleja. Nämä iltasadut vain saattavat jättää valvomaan: loppu on tuskin koskaan onnellinen (mikä tietysti parhaimmillaan vain lisää mieleenpainuvuutta).
Rakkaani, kyyhkyläiseni on koottu kahdesta erillisestä novellikokoelmasta. Tutustumme muiden muassa huoneita vuokraavaan vanhaan rouvaan, jolla käy harvinaisen vähän asiakkaita, pappina esiintyvään huonekalumyyjään ja Suureen kielikoneeseen.
Alkupään tarinat vangitsevat mielenkiinnon, ja niiden voimin jaksaa lukea loppupään hiipuvat novellitkin. Tarinat eivät ole niinkään yliluonnollisia, vaan parhaimmillaan absurdeja ja ihanan, röyhkeän villejä: satuja, jotka saavat lukijan silmät pyöristymään ja päähenkilöt epätoivoon ruotiessaan ihmisluonnon ja yhteiskunnankin pimeitä puolia.