Kun rakastumme meissä tapahtuu outoja asioita. Unohdamme osin meitä ympäröivän maailman, monet sen aiemmin tärkeäksi kokemistamme asioista menettävät merkityksensä ja usein laiminlyömme muita ihmissuhteitamme. Näemme ainoastaan rakkautemme kohteen – ja itsemme. Sillä jos ihminen ei rakasta itseään, tietoisesti tai tiedostamattaan, hän tuskin on kykeneväinen rakastamaan toistakaan ihmistä.
Javier Maríasin toinen suomennettu romaani pureutuu tuohon ihmismielen erityislaatuiseen ilmiöön sangen monelta kantilta. Teosta lukiessaan tulee pohdittua paljon rakkautta ja rakastumista; mitä ihminen on valmis tekemään rakkautensa tähden, mitä toivomaan, miten pitkälle uskomaan uskomattomaan ja miten moraalittomia asioita lopulta toteuttamaan rakkautensa kohteen saavuttaakseen? Kuinka pitkälle tekoja voidaan hyväksyä vetoamalla rakastuneen mielen harhaisiin ylilyönteihin, siihen että elämme ainokaista elämäämme?
Tarinan keskiössä, sen kertojana on María, nuori kustantamotyöntekijä, joka tapaa säännöllisesti aamuhetkinään kahvilassa tarkkailla itselleen tuntematonta avioparia, ainakin näennäisesti täydellistä sellaista. Kun aviomies pian joutuu väkivaltaisen puukotuksen uhriksi ja menehtyy, pari katoaa Marían elämästä – toistaiseksi. Myöhemmin Maríalle paljastuu miehen kohtalo ja hänestä tulee epäsuora, vaikka hyvinkin keskeinen, osa kaipaamaan jääneen lesken elämää. Väliin mahtuu rakastumisia, peiteltyjä ja kiellettyjä, järjettömänkin voimakkaita.
Javier Marías, Espanjan ehkä merkittävin nykykirjailija, arvostettu kääntäjä ja kolumnisti, mies pitkien lauseiden takaa, vakuutti minut taidoillaan, häneen haluan tutustua tarkemmin. Suosittelen mielelläni tätä kirjaa niille, jotka haluavat lukea ajatuksia herättävää kirjallisuutta ja suosivat kielellistä taituruutta, tekstiä jota ei mielestäni ole tarkoitettu purematta nieltäväksi.
Loppuun mielenkiintoinen huomio: kirjailija on nimennyt päähenkilöhahmonsa, kertojattarensa, ja tämän rakkauden kohteen, joiden tarinan jätän tässä kohtaa avoimeksi arvoitukseksi, Maríaksi ja Javieriksi. Suoranaista omaelämäkerrallisuutta romaanissa tuskin piilee, tai tiedä häntä; tällaista nimivalintaa on vaikea kuvitella tehtäväksi täysin tuulesta temmattuna, ilman minkäänlaista viittausta allekirjoittaneeseen.