Tammsaare? Sehän on puisto Viru-hotellin ja Estonia-teatterin välissä. On tuota tullut lampattua ja penkillä istuttua. Mutta mistä puistolle moinen nimi?
Viron kansalliskirjailija A.H. Tammsaarestahan (alkujaan Anton Hamsen 1878-1940) se. Tiedän tiedän, vaikken ole valitettavasti kirjailijan aikaisempaa tuotantoa lukenut, sitäkään viisiosaista pääteossarjaa Totuus ja oikeus, joka ilmestyi ennen Rakastin saksalaista -rakkausromaania.
Niin rakkausromaani? Haaveiluahan kaikki tyynni!
Ei pääse nuorukainen nuoren neidin helmoihin, ei Erica Oskarin syliin. Yhteiskuntaluokkien dilemma. Raja-aidat. Talonpoika ei ylioppilaanakaan ole kelvollinen suureen sukuun, korporaattius ei paroni-isoisälle riitä. Yhteen menoon ei auttaisi muu kuin karkuruus.
Niinpä Erica pakkaa laukkunsa ja poistuu Valheiden puistotielle, missä Oskari odottaa, muttei, onneton, tajua olevansa valittu sulhanen.
Koko rakkaussaaga on puettu kirjan muotoon, päähenkilö on kirjoittanut kirjan, jonka käsikirjoituksen kirjailija A. H. T. välittää lukijoille. Tarvitaan kirjailijan esipuhe ja kääntäjän jälkipuhe asioiden selvittämiseksi. Monimutkaisuuden jälkeen lukijan päästessä jyvälle, varovainen rakkaustarina alkaa virrata ja on mielenkiintoista – enemmän: intohimoista! – seurata kuinka arkaluonteisen, nälkiintyneen, rahattoman, melkeinpä asunnottoman nuoren ’äijän’ käy vuokraemännän, Erica-neidin ja isoisän puristuksessa.
Hyvin olisi käynyt, jos… Niin läheltä, niin läheltä onni liippaa.
Saavuttamattomuuden rakkausteema on kirjallisuudessa läpikaluttu, mutta aina mukaansa viettelevä. Niin nytkin. Tämä Anton Hamsen Tammsaaren Rakastin saksalaista -romaani ilmestyi siis kirjailijan mahtisarjan jälkeen. Näinköhän tuokin sarja on vielä selätettävä! Houkuttelee kyllä kirjailijan taito.