Jari Järvelä: Rakastan Eva Braunia

Rakastan Eva Braunia

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

En olisi välttämättä tarttunut kirjaan, jos kirjailija olisi ollut joku muu kuin Jari Järvelä. Hänen asenteensa naisiin on jotenkin niin nostava ja lempeä, joten olin suorastaan innoissani, että mitähän nyt? Mitä ihmettä voi löytää Eva Braunista, jonka kaikki tietävät hirmu-Hitlerin rakastajattarena ja lopulta hetken vaimonakin? Ensimmäinen ajatushan on, että ei ihan täyspäinen voi olla, jos ajautuu sellaisen miehen kumppaniksi. Vaan kun lukee kirjan, antaa Eva Braunille mahdollisuuden.

Tässä kirjassa on Johanna, jonka kautta pääsemme Eva Braunin elämään. Johanna on löytänyt 20 sivua Braunin päiväkirjan lehtiä ja siitä se sitten lähtee. Johanna menee niin syvälle, ettei välillä tiedä, onko hän Eva Braun? Tutkii ja tekee löytöjä, vetää kumarat oikein kunnolla ja taas palaa ja tutkii.

Eva Braun on tavallinen tyttö, joka haaveilee filmitähden urasta Hollywoodissa ja lisäksi urheilee siihen malliin, että toivoo olevansa joskus olympiavoittaja. Siis kaikkea sellaista, mitä nuori nainen voikaan unelmoida. Kuvioihin tulee sitten Herra Susi, joka päämäärätietoisesti haluaa Evan. On toki omituinen, mutta jokin outo viehtymys on ja sitä ei sallisi lukijan vinkkelistä. Sitä vaan väkisinkin ajattelee, että älä Eva lankea siihen, mutta toisin käy. Heille syntyy suhde, joka vain jatkuu ja jatkuu.

Järvelä osaa kertoa tarinaa nautinnollisesti. Välillä oli pakko nauraa, kun vaikka kuvattiin Herra Suden ilmavaivoja, joita hän sai eritoten kukkakaalin syönnin jälkeen. Kukkakaalia hän silti rakasti, vaikka Eva yritti keittäjää saada vähentämään sitä ruokavaliosta.

Johtajamme rakastaa juustolla kuorrutettua kukkakaalia.

Johanna on itse välillä ihan kujalla, että missä mennään, mutta tutkii lisää ja Carlin kanssa he käyvät autenttisilla paikoilla ja paneutuvat yhdessä Eva Braunin asioihin. He käyvät Kotkanpesälläkin.

Jari Järvelä kutoo sellaisen tarinan Eva Braunista, Johannaa käyttäen, että olin tavattoman hämmästynyt, iloinen, sitten surullinen ja taas ihan ihmeissäni! Koko tarina on niin upea, että väkisinkin ajatteli vanhaa lausahdusta, mihin olen usein törmännyt: ”Miten niin v****maisella miehellä voi olla niin upea vaimo!”

Koko kirja on sellainen lukunautinto, jossa kaikki on niin kohdallaan. Miten hyvä mieli sen lukemisesta tuli, joten erittäin vahva suositus!

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...