Outi Pakkanen: Rakastaja

Rakastaja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Rakastaja on juuri niin huikea, niin mahtava ja jännittävä, että viihdyin sen kanssa niin sohvalla kuin sängyssäkin. Millään en olisi hennonut päästää irti. Olo oli sen jälkeen erittäin tyytyväinen.

Kysehän on siis Outi Pakkasen kirjasta Rakastaja. Kirja hurmaa heti alkuhetkestä ja viettelee sananmukaisesti lukijansa niin pauloihinsa, että on vaan otettava kaikki nautinto irti.

Henkilöt esitellään heti alussa, ryhmä entisiä naapureita, jotka edelleen kokoontuvat yhdessä syömään jonkun luona. Kutsuvat itseään ryhmäksi Ylen syöneet. Ryhmä täysin erilaisia ihmisiä, joiden ei luulisi tapaavan ollenkaan. Kun tämä porukka esitellään aluksi yksitellen ja sitten ryhmänä, jännitys alkaa tiivistyä. Lukijalle on hyvin selvää, että joku murhataan, mutta kuka ja kuka on murhaaja. Jos siis niin sanotussa perinteisessä dekkarissa murha on jo tapahtunut tai tapahtuu ensilehdillä, niin Rakastajassa sitä joutuu odottamaan ja arvuuttelemaan. Kun arvaa, kenet saatetaan murhata, niin alkaa odottaa, milloin se tapahtuu. Kun se on tapahtunut, ei ole vieläkään varmaa, kuka se on. Niin ja kuka oli se murhaaja ja mikä oli syy.

Rakastaja on kuitenkin Markus, joka esitellään melko alussa, mutta kenen rakastaja tai keiden, sekään ei ole heti ihan selvää.

Kaikki muutkin henkilöt ovat uskottavia ja heidän elämänsä ja aatoksensa mielenkiintoista luettavaa. Teinityttö Liina on kuvattu reippaasti ja minusta jotenkin kaikkein parasta oli Liinan ja hänen äitinsä Ingan suhde.

Pakkasen tyyliin on mukana taas ihanaa Helsinki-kuvausta ja ruoanlaittoa. Jokunen ohjekin on ympätty mukaan. Minun mieleeni jäi parsakaalin valmistusohje, jota saatan kokeilla.

Kun sessio tämän Rakastajan kanssa on ohi, voi vain todeta, että nytkö se jo loppu, olisin mie vielä….

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...