Samuli Antila on epäilemättä tuttu nimi jokaiselle, joka seuraa suomalaista spefinovelistiikkaa, sillä hänen kynänjälkeensä on törmännyt väkisinkin niin alan lehtien sivuilla kuin lukuisissa antologioissa. Romaanipuolella Antilalta on julkaistu paleofiktiota edustava Kirveenkantajat (Osuuskumma, 2013).
Novelliensa kanssa Antila liikkuu tiuhaan nimenomaan kauhun alueella, joten on varsin luontevaa, että hänen kokoelmansa Rajat ja muita kauheita tarinoita sisältää juurikin hiuksia nostattavaa materiaalia. Mukaan on otettu seitsemän novellia, joista yksi on aiemmin julkaisematon.
Tarinoiden aiheet vaihtelevat varsin laajalti. On voodoo-menoja Kanarialla, talvista sotaa Suomen metsissä, omakotitalon rakentamista. Ja kaikkialla vaanii jokin tuntematon, käsittämätön, joka tekee tutustakin turvatonta.
Perustaso kulkee linjalla laadukas-loistava, sillä kirjailijana Antila tietää, mitä tekee. Kaksi tekstiä nostan esiin ja toiselle annan risun, toiselle ruusun.
Novelli Viheltäjä, joka on julkaistu alun perin URS:n Valkoisessa antologiassa kolmisen vuotta sitten, tuntui jo sen aikoinaan lukiessani liikkuvan kyllä oikeilla vesillä, mutta jäävän tyngäksi. Sama fiilis jäi edelleen. Vanha huuhaa-viisaus sanoo, että aina voi tiivistää, mutta joskus lyhyt ilmaus viedään turhan pitkälle. Tämä novelli olisi kaivannut enemmän taustaa ja välivaiheen tai pari saavuttaakseen potentiaalinsa. Jo pelkkä idea ulottuvuuksien seinien läpi kulkevasta kauhusta, josta varoittaa vain vaimea vihellys, kutkuttaa mukavasti, mutta päähenkilön ei anneta velloa kasvavassa paniikissaan.
Erityisen hatunnoston ansaitsee puolestaan kokoelman viimeinen novelli Tapulinrakentaja, joka saattaa olla paras Stepanin koodeksista kirjoitettu tarina. Siinä Antilan taito tuoda ahdistus, kauhu, pelko ja kuolema lukijaan kiinni ilmenee särmimmillään.
Olen täysin valmis nimeämään Samuli Antilan yhdeksi Suomen kauhukentän tämän hetken kärkinimistä. Todisteeksi riittäköön Rajat ja muita kauheita tarinoita.