Kyllä oli makoisaa tavata pitkästä aikaa Raid ja siitä jatkettiin, mihin viimeksi jäätiin, joten suhde on kunnossa. Raid kuuluu siihen sarjaan, elämäni sankarit, no, elämäni kirjojen sankarit. Se retupekka on vaan niin omituinen, että siitä ei voi olla pitämättä. Se tai Hän on se tyyppi, jota kirjailija kuvaa, että hänellä on sellaiset itse leikatun näköiset hiukset.
Nyt koko tarina pyörähtää käyntiin sillä, että komisario Jansson on saanut tappotuomion. Alamaailman vilunkiporukka on päättänyt, että nyt lähtee komissario Jansson! Tehtävän vastaanottaa Raid ja kaikki, jotka ovat perehtyneet Raidin elämään, tietävät Raidin ja komissario Janssonin suhteen. Ei helppo pähkinä, mutta purtavaksi kuitenkin.
Harri Nykänen osaa kertoa ja panee taas niin parastaan kertomalla meille huikean tarinan palkkamurhaamisesta. En lukisi näitä kirjoja, jos ne olisivat vakavia vaan nimenomaan siksi, että se lakoninen huumori osuu niin kiitettävästi minun ja varmasti monen muunkin sieluun. Siitä ei voi olla nauttimatta.
Komissario Jansson ottaa välillä pääosan ja hyvä niin, sillä onhan hän kovin keskeinen hahmo Raidiin liittyvissä jutuissa. Hahmona hän on hyvin tutunoloinen ja lupsakka, ihan samanlainen kuin aikoinaan siinä TV:ssä esitetyssä sarjassa.
Kun ei riitä, että on tappouhkaus niskassa, niin pannan vielä viraltakin, sillä epäillään lahjusten vastaanotosta. Huusko-parka samaan katiskaan. Susisaari pitää herroja ajan tasalla ja niin vaan ratkeaa tämäkin vyyhti; mistä kaikki sai alkunsa ja miten se selveni ja kukas se lopussa laulaa.
Niin oli nautittava kirja, että jäi hyvä mieli ja haikeakin, että saisikos Raidia lisää, sillä sitä ei ole maailmassa koskaan liikaa!