Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Seppo Jokinen osaa koukuttaa lukijansa. Rahtarin ensisivuilta pääsee heti komisario Koskisen maailmaan, joka on rikoksista huolimatta lukijalle niin tuttu ja turvallinen.
Silti, pari kuollutta löydetään, ja siitä alkaakin tutkinta. Rekan alta löytyy kuollut mies ja eikös vain toinen melkein kuollut löydy pururadalta. Sakari Koskinen alkaa alaistensa kanssa ja kyllä, myös esimiehen vaikutuksella, ottaa selvää. Mennään heti asioihin ja aletaan ottaa selvää, kuka ja missä ja miksi? Haastatellaan toisen vaimoa ja toisen äitiä. Epäilyksen alaisia on melkoinen nippu, jopa lapsikin.
Samaan aikaan liikkuu Lapissa Rahtari, rekan kanssa. Ei ihan tavallinen rekkamies, vaan jonkin verran hämärä tyyppi. Mihin hän on menossa ja mitä hänellä on kyydissä, se on arvoitus, joka ratkeaa vasta loppumetreillä. Välillä on niin jännittäviä hetkiä, ettei tiedä uskaltaako jatkaa lukemista, juu uskaltaa, koska on pakko, sivua on käännettävä kämmenet hiessä.
Kaiken tutkinnan keskellä on selvää, että poliisi Ulla Lundelinin tytär aiheuttaa äidilleen huolta. Lotta on selviytynyt pahasta paikasta ja toipuminen kestää. Onneksi Ullalla on turvana komisario Sakari Koskinen. Koskisen siviilielämä on rikosten rinnalla yhtä jännää seurattavaa kuin murhien selvittely.
Jokisen henkilökuvat ovat niin mainioita, että kirjan henkilöistä muodostuu tuttuja, aivan kuin olisi itse heidän kanssaan. Inhimillisyys, se että ihmiset ovat ihmisiä, jokaisella on oma elämänsä, on kiinnostavaa.
Kun löytyneet kuolleet osoittautuvat murhiksi ja niitä tulee vielä lisää, niin palaset alkavat lopussa loksahdella paikoilleen ja palapelistä alkaa muodostua kokonainen kuva. On äärimmäisen mielenkiintoista seurata kuinka aluksi irrallisista tarinoista tuleekin yksi tarina.
Tässä kirjassa oli vain yksi huono puoli – se loppui!
