Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ensin pieni varoituksen sana. Vuoden 2008 pankkiromahduksen jälkeen kirjallisuuteen syntyi uusi, fiktiivinen lajityyppi, jossa ”entinen pankkiiri ryyppää, nuuskaa kokaiinia, käy huorissa ja ennen kaikkea herää seuraavana aamuna krapulassa muutaman sadan sivun verran”. Rahan ruhtinaat ei ole sellainen kirja. Toimittaja Joris Luyendijkin kirjassa rahoitus- ja pankkialan ammattilaiset kuvataan arkisiksi puurtajiksi, joilla ei ole aikaa ryyppäämiseen saati huoriin. Kirjan suomenkielinen nimi on tässä suhteessa epäonnistunut, sillä kyse ei missään nimessä ole ruhtinaista, korkeintaan rengeistä.
Mutta asiaan: toimittaja Joris Luyendijk saa The Guardian -lehdeltä tehtävän tutustua Lontoon Cityn rahoitusmaailmaan ja pitää toimeksiannostaan muodikkaasti blogia. Luyendijk ei tunne alaa, sen toimia tai termejä, mutta päättää yrittää. Rahoitusmaailman salat eivät avaudu helposti, sillä alalla on paitsi vaitiolovelvollisuus myös luontainen vaikenemisen laki. Lopulta Luyendijk löytää haastateltavia, mutta haastattelut tehdään nimettöminä ja karsimalla valmiista tekstistä kaikki mahdollista tunnistamista auttavat yksityiskohdat. Kyse on siis pankkiireista, ei mafiasta.
Luyendijk kartoittaa haastatteluiden avulla rahoitusalalla työskentelevien ammattilaisten tehtäviä ja tyypillisiä luonteenpiirteitä. Hän löytää amoraalisia investointipankkiireja, alan huonosta maineesta kärsiviä tukitoimintatyöntekijöitä sekä pankkiireja vahtivia tarkastusviranomaisia, joiden työnä on usein toimia pelkän statistin roolissa. Mielenkiintoisimpia rahoitusmaailman ammattilaisista ovat kuitenkin kvantit, matemaattisesti lahjakkaat nerot, joilla on usein myös Aspergerin syndrooma. Ala tarvitsee nykyisin kipeästi teknologiaa ja dataa ymmärtäviä ihmisiä, joten kvantit ovat haluttuja ja hyvin palkattuja työntekijöitä. Osa kvanteista kutsuu sosiaalista nousuaan ”nörttien kostoksi”.
Luyendijk haluaa kirjassaan lisäksi selvittää, mitä tapahtui vuoden 2008 talouskriisin aikana. Hänen valaistumisensa ei tapahdu kivutta. Antropologin koulutuksen saanut Luyendijk tajuaa vähitellen, kuinka lähellä kuilun reunaa vuonna 2008 käytiin. Tuskaa lisää tieto, että kriisi voi tapahtua milloin tahansa uudelleen, sillä mikään ei lopulta ole muuttunut. Ainutkaan asiaan liittyvä ‒ poliittinen tai alan sisällä toimiva ‒ taho ei ole halunnut muuttaa järjestelmää, joka ruokkii tärkeimpiä jäseniään niin avokätisesti.
Rahoitusmaailmassa on myös positiivisia piirteitä. Kirjan haastateltavien puheista nimittäin selviää, että City on syrjinnästä vapaa alue. Sen työntekijöihin kuuluu ihmisiä kaikista maailman maista, uskontokunnista, kulttuureista ja seksuaalisista suuntauksista. Ne ovat Cityssä merkityksettömiä, sillä rahoitusmaailmassa ainoastaan tulos ratkaisee. City on siis löytänyt ratkaisun monia aloja kiusaavaan ongelmaan, mutta sillä on puutteensakin: irtisanomissuojaa ei ole, ja vaitiolovelvollisuus on ehdoton. Työajat ja menestymisen paine ovat hirvittäviä, mutta jos vain kestää raadannan ja jatkuvan epätietoisuuden, katkerat kyyneleet voi lopulta pyyhkiä seteleihin.
Miinuksena kirjasta on mainittava eräs kuriositeetti: Luyendijk käyttää paljon englanninkielisiä ammattitermejä ja alan sanastoa. Valitettavasti hollantilainen kirjoittaja on halunnut jättää kirjaan myös tavallisia englanninkielisiä lausahduksia, jotka tekevät tekstistä välillä hieman teennäistä.