”Olemme lukeneet käsikirjoituksenne ”Raakileet” ja ihmettelemme, kuinka luulette että voisimme ottaa sen kustannettavaksi.”
Näin tylysti WSOY:n Jalmari Jäntti tyrmäsi Raakileet vuonna 1950. Vuonna 2007 se kuitenkin lopulta julkaistiin, kun se oli vuonna 1996 Helvi Hämäläisen arkistoista löytynyt. Ei ole kyllä suurikaan ihme, että 1950-luvulla tätä ei ymmärretty, sillä Raakileet näyttäytyy nykylukijallekin aika hurjana teoksena.
Kirja kertoo nuorista miehistä 1950-luvun alussa. Sotavuosina nämä nuoret miehet ovat olleet nuoria poikia, nyt he ovat sodan omalla tavallaan ruhjomia, isättömiä ja levottomia. Ympärillä on yhteiskunta, jossa miehet ovat onnettomia alkoholisteja ja naiset seksinnälkäisiä sotaleskiä.
Muuttumaton asia on nuorison rappio. Nämäkin isättömät pojat tuskailevat suhteessaan naisiin, niin äitiinsä kuin ikäisiinsä. Naisiin suhtaudutaan yhtä aikaa halveksuen ja himoiten. Nuorten miesten seksinkaipuu tuo mieleen meidän aikamme ilman naista olevat. Samalla flirttaillaan natsismin ja fasismin kanssa, leikillisenä provokaationa sodankäyneitä miehiä kohtaan, ”nöyryytettyjen sukupolvea”. Horst Wessel kajahtaa tuon tuosta.
Raakileet on omituinen kirja. Sen kuvaus 1950-luvun alun nuorisojengistä tuntuu monelta kohdin vieraalta, mutta on tässä paljon tuttuakin. Kummoistakaan juonta kirjassa ei ole ja paljon lukijaa vieraannuttavaa ainesta siitäkin edestä, mutta toisaalta myös elinvoimaista ja vimmaista ajankuvan ilotulitusta sodanjälkeiseltä aikakaudelta.