Jukka-Pekka Inkinen: Pysäkkiaikakirjat

Pysäkkiaikakirjat

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tämä kirja meni ihan sumeilematta vessakirjaksi, koska ei juonta. Paljon kuvia ja niiden alla tekstejä, mitkä ei oikeastaan liittyneet mihinkään…

Aluksi olin, että onko käsissäni nyt ihan heebo kirja, ymmärränkö kupletin juonta ja jätänkö peräti kokonaan tutustumatta. Kunnes uteliaisuus voitti ja oli pakko katsoa, mikä on lopullinen juttu.

Kuvia siis piisaa vuodesta 1986 ja joka vuosi alkaa kuvalla, mikä on kuvattu samasta paikasta, jostain kuppasesta lähiöstä aina joulun maissa. Kuvassa näkyy aina kuusi, jonka muoto on erilainen. On lunta ja ei ole lunta ja se alkoikin olla kiinnostavaa, että millainen kuva seuraavaksi…

Välillä oli nimittäin ne pysäkkikuvat, niissä näkyvät mainokset, ihmiset ja se päivämäärä, milloin kuva on otettu. Sen alla sitten ne pikku tarinat, jotka ei millään lailla liity siihen päivämäärään, saati kuvaan. Niin, että pakkaa sekoitettiin oikein kunnolla ja vaikka se siis alussa tuntui ihan kummalliselle, niin siihen ihastui.

On vaikkapa kuva pysäkistä 2.7.1987, setä kepin kanssa siellä oottelee. Tekstissä seisoo näin:

7 vuotta, 10 kuukautta ja 5 päivää siihen, kun Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden.
23 vuotta, 10 kuukautta ja 13 päivää siihen, kun Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden toisen kerran.
31 vuotta, 10 kuukautta ja 24 päivää siihen, kun Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden kolmannen kerran.

Niin, että siitä vaan tutustumaan omituiseen, mutta äärimmäisen kiehtovaan kirjaan, jossa kuvat kertovat ihan eri tarinaa kuin tekstit. Joten voi vaikka katsoa vaan kuvat ja lukea tekstit erikseen tai sitten yhtä aikaa. Kaikki käy ja toimii!

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...