Jeff Kinney: Pyhä jysäys

Pyhä jysäys

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirja -sarja on maailman menestyneimpiä nuortenkirjoja. Sarjaa on myyty yli 275 miljoonaa kappaletta, siitä on kolme elokuvaa ja päähenkilön parhaasta kaverista kerrottuja kirjoja. Pyhä jysäys on sarjan seitsemästoista osa.

Greg on hieman (ja nimenomaan vain hieman) kasvanut persoonana. Sen sijaan, että hän haluaisi itse tulla menestyneeksi, hän on havahtunut julkisuuden negatiivisiin puoliin, kuten kyttääjiin. Menestymisen sijaan hän haluaa mieluummin että joku hänen läheisistään menestyy. Sillä tavalla hän pääsisi itse nauttimaan menestyksen hedelmistä ilman sen huonoja puolia. Menestykseen tähtäävää lähipiiriä ei ole kuitenkaan paljon. Yksi mahdollinen on hänen veljensä Roderick, jolla on bändi. Bändin kiskominen menestykseen on kuitenkin hyvin vaikeaa, varsinkin kun kyseessä ei ole kovin hyvä bändi.

Sarjan vetovoimana on itsekeskeinen päähenkilö, joka joutuu aina vaikeuksiin. Tarinaa kuljetetaan kuvituksen voimin, jossa yksinkertaiset hahmot luovat komiikkaa ilmeillä.

Kinneyn kerronta on muuttunut sarjan kuluessa jonkin verran. Ensimmäisissä osissa huomion keskipisteenä oli jatkuvasti Greg, Pyhässä jysäyksessä kuin muissakin sarjan viimeisissä osissa Greg on enemmän takapenkillä hänen perheensä ottaessa parrasvalon.

Neropatin päiväkirja -sarja jaksaa huvittaa. Sitä voi suositella yhä esimerkiksi sellaisille pojille, jotka eivät vielä ole löytäneet lukemisharrastusta.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...