Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun sataa,
pilvi tipahtaa ja tip —
tiptippa tipan viereen läikähtää.
Ja ruohikossa joku melkein säikähtää
kun ruoho on äkkiä niin paljon vihreämpää,
ja hyp-hypähtääkin sieltä muuan sammakko
ja toinenkin pikku pläpsammakko
ja Sammakon Ammakko ja Makon Kon Q.
Vaikka kiitettävän monet kotimaiset runoilijat muistavat myös perheen pienimpiä, on meidän perheessämme Kirsi Kunnas täysin ylittämätön. Hänen nerokas tekstinsä alkaa avautua kunnolla vasta ääneen luettaessa, ja ainakin minä innostun antamaan runonlausujana itsestäni kriittiselle yleisölle vielä hieman ekstraa aina, kun käsissä on Kunnas. Niin maistuvaa kielellä leikkimistä se on.
Vastikään käsiini ensi kerran tullut Puupuu ja Käpypoika on kestänyt aikaa loistavasti yli 40 vuotta. Sen voi ymmärtää oikeastaan melko yhtenäiseksi runoelmaksi, jossa on jonkinlainen viitteellinen, mutta melkoisen vapaita assosiaatiovyöryjä sisältävä tarinakin. Pöllöt, puutiaiset, puu-ukot ja -akat, möksismyyrät ja muut tulevat tutuiksi, kun mestari oikoo sananjalkojaan. Koko kirjan läpi kulkee myös oivallinen värikuvitus, joka on Kunnaksen oman pojan, (kirjan teon aikaan 13-vuotiaan) Martti Syrjän, käsialaa. Kuvitus istuu saumattomasti runojen maailmaan, ja tätä kirjaa olisikin vaikeaa kuvitella missään muussa muodossa.
Kirsi Kunnaksen lukeminen ääneen on suunnilleen hienointa, mitä vanhempi voi kotona lapsensa kanssa puuhata. Ja vaikka meillä paljon ja monipuolisesti luetaankin, sai tämän kirjan ensiesittely iltasatuaikaan asiantuntevan 2-vuotiaan innostumaan vielä tavallistakin intensiivisemmin yhteisestä hetkestämme. Ei pahaa sanaa: en minä ymmärrä, miten lastenkirja juuri tätä parempi voisi olla. Siis suosittelen.
